Kaupan liitto ennakoi joulukaupan virkistymistä

”Yli neljäsosa kaupoista ennakoi joulukaupan myös aikaistuvan muun muassa Black Fridayn yhteyteen”.

Kaupan liitto raportoi tänään lähetetyssä tiedotteessa, että varsinkin urheilu-, elektroniikka- ja muotikaupat ennakoivat joulusesongin aikaistuvan tänä vuonna. Suomessa joulukuu on vähittäiskaupan tärkein myyntikuukausi.

Kaupan liitto kirjoittaa tiedotteessa, että sen jäsenkyselyn mukaan 29 prosenttia kaupoista odottaa joulumyynnin kasvavan viime vuoteen verrattuna ja 13 prosenttia ennakoi sen pienenevän. Yli neljäsosa kaupoista ennakoi joulukaupan aikaistuvan muun muassa Black Fridayn yhteyteen.

Ilmoitus

Vähittäiskaupan joulukuun myynti on 2010-luvulla alkanut hieman tasaantua muille kuukausille. Black Friday -ilmiö on joillakin erikois- ja käyttötavarakaupan aloilla siirtänyt jonkin verran sesongin myyntiä marraskuulle, erityisesti tämä näkyy kodintekniikassa ja urheilukaupassa. Myös erilaiset muut kampanjat ja pienemmät sesongit hajauttavat kauppaa jo ympäri vuoden, Kaupan liiton edunvalvontajohtaja Simo Hiilamo selvittää.

Viime vuoden joulukuussa koko vähittäiskaupan arvonlisäverollinen myynti oli tilastojen mukaan noin 5 mrd. euroa, eli 1 110 euroa jokaista Suomessa asuvaa 15−85-vuotiasta kohti. Kotitaloutta kohti joulukuun myynti oli 1 810 euroa.

Joulusesongin tuoma myynnin lisäys (sis. arvonlisäveron) kuukausikeskiarvon päälle oli noin 810 milj. euroa joulukuussa 2020. Joulusesongin tuoma myynnin lisäys oli siis 178 euroa jokaista Suomessa asuvaa 15−85-vuotiasta kohti ja 290 euroa kotitaloutta kohti.

Marras- ja joulukuun sesonkien tuoma myynnin lisäys oli yhteensä 185 euroa jokaista 15−85-vuotiasta kohti ja 302 euroa jokaista kotitaloutta kohti.

Tavarataloille ja monille erikoiskaupan aloille joulumyynnin onnistuminen on lähes kriittistä. Vaikka joulukuun suhteellinen merkitys päivittäistavarakaupassa on laimentunut 2010-luvulla, joulukuu on edelleen ylivoimaisesti suurin myyntikuukausi ruokakaupoille ja marketeille, Hiilamo painottaa.