Kaikki EU:n ulkopuolelta tulevat lähetykset tullattava heinäkuusta alkaen

Uudistus tulee voimaan koko EU:n alueella.

1.7.2021 on tulossa lakimuutos, mikä poistaa pienten verkkokauppaostosten tuonnin verovapauden. Tähän saakka arvonlisäverolta on välttynyt, jos lähetyksen arvo on ollut maksimissaan 22 euroa ja tavara tulee siis EU:n ulkopuolelta. Jatkossa nämäkin lähetykset tulee tullata ja niistä on maksettava arvonlisävero. Muutos koskee myös EU:n tullialueella verorajan ylittäviä tavaroita.

Yhteisellä uudistuksella tavoitellaan tasavertaisempaa kilpailutilannetta kotimaisille ja muille EU-maiden yrityksille. Tullauksen voi antaa joko asiamiehen, kuten Postin tai muun kuljetusyrityksen tehtäväksi tai tehdä itse Tullin asiointipalvelussa, Tulli kirjoittaa helmikuussa lähetetyssä tiedotteessa.

Ilmoitus

Tulli kertoo uudistaneensa henkilöasiakkaidensa tuontitullauspalvelua, jotta tullauksen tekeminen olisi mahdollisimman helppoa. Arvonlisävero maksetaan tullauksen yhteydessä, jos sitä ei ole tehty jo aikaisemmin.

Pienten lähetysten tullaus hoituu aivan samalla tapaa kuin tällä hetkellä yli 22 euron lähetysten. Tullauksen voi usein ostaa suoraan kuljetusyritykseltä tai muulta edustajalta tai tehdä itse Tullin asiointipalveluissa, henkilöasiakkaiden asiointipalveluiden kehityksestä vastaava tulliylitarkastaja Nadja Painokallio kertoo.

Verkkokaupan arvonlisäveroudistus tulee voimaan koko EU:n alueella.