Isoäidin saippuaresepteistä maailmanmenestykseen

”Intohimonamme on tehdä koko maailmasta vihreämpi”.

Parhaat yritykset syntyvät usein sattumalta. Yksi tällainen on eestiläinen, Merylin Rüütlin Mulieres, joka on ponkaissut kotikeittiöstä maailmanvalloitukseen. Ekologiset pesuaineet on otettu hyvin vastaan monilla markkinoilla ja leijonanosa tuotteista menee vientiin. Mulieres haluaa muuttaa maailmaa ja tehdä omalta osaltaan planeetastamme vihreämmän ja puhtaamman paikan asua. Ei mikään vaatimaton tavoite, mutta mahdollinen, sillä pienillä muutoksilla voidaan saada aikaan iso virta. 

Tätä muutoksen virtaa Merylin Rüütli johtaa kotimaastaan Eestistä, tai Virosta kuten monet sanovat, ja heidän tuotteitaan viedään Euroopan lisäksi myös muille mantereille, pitkienkin matkojen päähän.

Ilmoitus

Mutta aloitetaan alusta, siitä miten isoäidin saippuaresepteistä syntyi mainetta niittävä, ekologinen tavaramerkki.

Merylin Rüütlin meriitteihin kuuluu muutakin kuin ekologiset pesuaineet, sillä hän on neljän lapsen äiti ja yhden virolaisyrityksen toimitusjohtaja. Mikä näistä on vaativin tehtävä, sitä voi kukin tahollaan miettiä, mutta toinen näistä sai rattaat pyörimään ja Mulieres sai kipinän kirjaimellisesti kotikeittiössä.

Rüütlin lapsilla oli allergisia oireita ja tavalliset, kemialliset puhdistusaineet olivat myrkkyä herkälle iholle. Merylin Rüütli hankki sensitive-tuotteita ja yritti selättää harmillisen ongelman, mutta kun sekään ei auttanut, hän päätti tehdä asialle jotain. Merylin kaivoi isoäitinsä saippuareseptit esille ja aloitti niiden tutkiskelun.

Tarvitsimme tehokkaan ja luonnollisen pesuaineen, joka sopisi todella herkälle ja allergisoituvalle iholle, joten ryhdyimme testaamaan erilaisia isoäitini laatikosta löytyneitä saippuareseptejä. Aluksi teimme luonnolliset ja ympäristöystävälliset pesuaineemme vain omaan käyttöön, mutta pian aloimme jakamaan niitä myös perheillemme ja ystävillemme. Ystäviltä ja perheeltä saadun positiivisen palautteen innoittamina jatkoimme tutkimusmatkaamme kohti luonnonmukaisten siivoustuotteiden monipuolista maailmaa, hän kertoo Ehandelille kotoaan Tallinnasta.

Rüütlit jatkoivat saippuareseptien kehittelyä ja erityinen huomio kiinnitettiin perinteisiin ja siihen, mitä aiemmat sukupolvet ovat tehneet ja käyttäneet, ennen kemiallisten tuotteiden vallankumousta.

Tutkimme mahdollisia ainesosia, testasimme erilaisia aktiivisia ainesosia ja etsimme parhaita ympäristöystävällisiä tuotanto- ja pakkauskeinoja. Vuosien kehityksen ja tutkimuksen jälkeen alkuperäinen reseptimme parani roimasti ja Mulieres oli syntynyt – tästä tuotesarjasta olemme aidosti ylpeitä. Kaikki tuotteemme tehdään luonnollisista ainesosista, paketoidaan ympäristöystävällisesti ja ne toimivat tehokkaasti, Merylin Rüütli sanoo.

Mulieresin päätuotteita ovat luonnolliset pesuaineet, mutta valikoimasta löytyvät myös yleispuhdistusaineet, konetiskitabletit, tuoksuetikka, kynttilät, saippuat ja puhdistusliinat.

Kaikkien tuotteiden yhteinen nimittäjä on se, että ne ovat luonnollisia, vegaanisia, biohajoavia ja ne ovat luonnonystävällisissä pakkauksissa. Nestemäiset tuotteet on esimerkiksi pakattu kierrätetystä pahvista tehtyihin pulloihin. Tuotteilla on myös Ecocert ja Vegan -sertifikaatit ja monet tuotteet ovat voittaneet kansainvälisiä palkintoja, hän sanoo.

Ilmoitus

 

Leijonanosa vientiin

Suurin osa Mulieresin myynnistä menee vientiin, mikä on selvää. Eesti on maailmankartalla pieni ja väkiluku on vain hitusen enemmän kuin vaikkapa naapurimaa Ruotsin pääkaupungissa Tukholmassa.

Mulieresin suurimmat markkinat löytyvät Suomesta, Ruotsista, Iso-Britanniasta ja Tšekistä, mutta Mulieres toimittaa kaikkialle.

Asiakkaat myös muualla maailmassa ovat löytäneet tuotteemme – aina Taiwanista Japaniin, Merylin sanoo.

Koko Mulieresin valikoima löytyy yhtiön verkkokaupasta, mutta niitä myydään myös jälleenmyyjien kautta ja ekokaupoissa. 

Suomessa Mulieres-tuotteita on mahdollista ostaa Prismasta, S-Marketista ja K-Citymarketista sekä pienemmistä ekokaupoista. Haluamme, että asiakas saa ostaa sieltä, missä se hänelle parhaiten sopii. Verkkokaupassa näemme kyllä hurjaa kasvua, koska on kätevää tilata tuotteet lähimpään pakettiautomaattiin tai kotiin kuriirilla, eikä tarvitse lastata painavia ostoskasseja. Verkkokaupassa on myös aina koko valikoima tuotteista ja myös valmiita paketteja aloittelevalle ekosiivoajalle sekä lahjoja kavereille, Merylin Rüütli kertoo.

 

”Ollut jännittävää”

Merylin Rüütlin mukaan pienen virolaisfirman tuotteiden vienti maailman markkinoille on ollut erittäin jännittävää. Suomi on näistä helpoin, koska kieli, kulttuuri ja mentaliteetti ovat lähellä toisiaan.

Pidän todella paljon matkustamisesta ja matkoillani yritän aina sulautua paikalliseen elämään. Nyt olen joutunut tekemään sitä myös paljon työni takia. Välillä haasteita tarjoaa eri kielten määrä eri markkinoilla. Suomessa on tässä mielessä helpompi, koska myös me olemme kasvaneet Pikku Kakkosta katsellen ja puhumme suomea, hän sanoo.

Niin suomalaisille kuin virolaisille luonto on tärkeä elementti, sen puhtaus ja eläminen sopusoinnissa ympäristön kanssa. Viron voi myös helposti mieltää upeisiin rantoihin, luontoon ja Saarenmaan vehreyteen.

Onko se voimavara?

Sekä virolaiset että suomalaiset ovat luonnonkansoja ja kunnioittavat puhdasta luontoa ja elämistä sopusoinnussa luonnon kanssa. Mulieres-brändiä tukee varmasti Viron puhdas luonto ja se että yli puolet Viron maan pinta-alasta on luomua, Merylin uskoo.

Logistisesti maan sijainti on hyvä: lähellä Pohjoismaita ja maantie- tai rautatiematkan päässä Euroopasta ja Venäjästä. 

Onko sijainnista hyötyä?

Euroopassa on sijainnista hyötyä, mutta logistiikka on varmasti yksi suurimmista haasteista nykypäivän muuttuvassa maailmassa. Se pakottaa meidät suunnittelemaan pääsemistä lähemmäksi asiakkaitamme kaukaisilla markkinoilla, hän kertoo.

 

”Kireää tahtia ei huomaa, kun tekee intohimolla”

Kuten jo sanottua Merylin Rüütli on neljän lapsen äiti, toimitusjohtaja sekä Mülieresin perustaja ja toimitusjohtaja. Miten tällaisesta vauhdista selviää, sitä ei voi olla kysymättä. 

Kun teet asioita intohimolla, et huomaa kireää vauhtia. Koska aikani on jatkuvasti rajallinen, se on antanut paljon omakohtaista kokemusta tuotekehitykseen - kaikkien tuotteiden tulee olla helppoja ja nopeita käyttää. Luonnontuotteiden bonuksena on vielä mahdollisuus laitaa lapset hyvällä mielenrauhalla siivoamaan. Minun täytyy ehdottomasti kehua perhettäni, lapset ovat suurin inspiraationi selviytymään haasteista, hän kertoo elämästään.

Entä mitä muita suunnitelmia heillä on? Ollaanko Mulieresia esimerkiksi lanseeraamassa uusille markkinoille? Tavoitteet ovat suuret ja päämäärät ovat omaa liiketoimintaa kovemmalla tasolla. 

Mulieres työskentelee sen eteen, että yhä useammat tekisivät valintoja, jotka ovat turvallisia paitsi yksilölle itselleen, myös ympäristölle. He haluavat muuttaa käsityksen siivoustavoista, mutta maailmaa, ja ”lattian moppausta”, muutetaan askel kerrallaan.

Intohimonamme on tehdä koko maailmasta vihreämpi. Lähiaikoina tavoite on aloittaa myynti Japanissa ja Etelä-Koreassa ja samalla laajentaa myös Euroopassa. Me haluamme todistaa, että pieni vihreä paikka planeetallamme, kuten Viro, voi muuttaa maailmaa. Mulieres voisi olla Euroopan tunnetuin eko-brändi, korkein laatustandardi, Merylin Rüütli päättää.

Todennäköistä on, että myös tuotevalikoimaan liitetään pian uusia tuotteita.