Intersport iloitsee tuoreen kyselyn tuloksista: ”Urheilukaupalle perinteisesti haastavaa”

”Intersport on onnistunut parantamaan juoksuaan joka alueella: eniten on noussut palvelukokemus, jossa Intersport on noussut alansa kärkeen”.

Kaupan liitto toteutti kyselyn Asiakastyytyväisyydestä vähittäiskaupassa, josta myös Ehandel kirjoitti, ja Intersport kiri alansa kärkeen. Urheilualan toimija kommentoi tiedotteessa, että he ovat kärjessä niin asiakastyytyväisyydessä että lojaliteetissä, joiden saavuttaminen on urheilukaupalle perinteisesti haastavaa. 

Koronan myötä ihmiset löysivät uudelleen ulkoilun ja panostivat uusiin urheiluvarusteisiin. Tämän myötä yhä useamman asiakkaan katse suuntautui urheilukauppaan. Intersport on pystynyt tarjoamaan parhaat tuotteet ja brändit myös pandemian aikana. Asiakastoiveisiin pystyttiin vastaamaan myös digitaalisiin kanaviin panostamalla, Keskon vapaa-ajan kaupasta vastaava johtaja Sami Kiiski sanoo tiedotteessa.

Ilmoitus

Intersport kertoo, että se on parantanut kaikkia tutkittuja pääindeksejä, joista on aikaisempaa vertailutietoa. Eniten on kuitenkin noussut palvelukokemus, jota he ovat kehittäneet panostamalla paitsi asiakaspalveluun myös monikanavaisuuteen. 

Urheilukauppa on palvelulaji ja monikanavaisuus siihen kiinteästi liittyvä konsepti. Parhaan asiakaskokemuksen tarjoamiseksi tarvitaan syvää ymmärrystä lajeista, asiakkaasta ja hänen tarpeistaan. Erinomaisesta palvelukokemuksesta myymälöissä ovat vastanneet Intersport-kauppiasyrittäjät tiimeineen. Ostoinspiraatio saattaa syntyä verkossa, jonka jälkeen haluamme pystyä tarjoamaan asiakkaalle parhaan mahdollisen palvelun kivijalassa. Tästä syystä Intersport-liikkeissä on mahdollista saada analyysit erilaisista välineistä niin suksien kuin kenkienkin suhteen. Lisäksi koulutamme myyjiämme jatkuvasti erityisesti lajituntemuksen osalta: heillä on muun muassa mahdollisuus suorittaa työnsä ohessa myös personal trainerin tutkinto, Sami Kiiski kertoo.

Intersporteissa asiakastyytyväisyyttä ja asiakasuskollisuutta edistetään muun muassa K-Plussa-datan keinoin. 

Lojaliteetti on kansainvälisessäkin mittakaavassa haaste urheilukaupoille. Olemme tutkitusti Suomen luotetuin urheilukauppa (Valitut Palat), mikä osaltaan kasvattaa kuluttajan sitoutumista meihin. Asiakkaan pitää pystyä luottamaan siihen, että hän saa meiltä, mitä tarvitsee. Kaupan pitää myös olla asiakkaansa näköinen. Plussa-dataa analysoimalla ja asiakkaitamme kuuntelemalla tiedämme, keitä meillä käy ja mitä he toivovat: pyrimme täyttämään ja ylittämään toiveita parhaamme mukaan. Kun tunnemme asiakkaamme hyvin, sen päälle rakentuu kauppiaan loistava kauppakohtainen liikeidea ja sitä kautta kauppakohtainen valikoima, jossa omien asiakkaiden painotukset on huomioitu, Sami Kiiski sanoo.

Suomessa Intersportilla on 51 myymälää ja verkkokauppa.