Ilman henkilökuntaa toimivat älykaupat tulevat

Kauppa ilman henkilökuntaa. Auki vuorokauden ympäri. Maksat vaikkapa puhelimella ja tuotteet ovat sinun. Miehittämättömät liikkeet tekevät tuloaan.

 

Ilmoitus

Jokin aikaa sitten Ehandelin sisarsivusto uutisoi Carrefour liikeketjusta, joka on vienyt miehittämättömässä liikkeessä maksamisen uudelle tasolle. Maksu suoritetaan vain kasvojen tunnistuksen avulla.

Oslossa päivittäistavarakauppa Coop Extra on muuttanut yhden liikkeistään, joka toimii päivisin normaalina kauppana, ympäri vuorokauden auki olevaksi, öisin miehittämättömäksi liikkeeksi. Asiasta kirjoittaa Fri Köpenskap.

 

”Varastelu tavallisempaa päivisin”

Liikkeen ovet avautuvat puhelimessa olevan sovelluksen kautta ja tuotteet maksetaan samalla sovellutuksella.

- Öisin liikettä hoidetaan digitaalisesti. Asiakkaat tekevät ostokset tavallisesti, mutta maksavat sovellutuksen kautta. Öisin voi myös pantata ja ostaa tupakkaa. Viimeisimmän kohdalla ikä tarkastetaan sovellutuksessa olevan sormenjälki- tai kasvotunnistuksen avulla, norjalaisen Coop Extra Östin aluepäällikkö Hege Abrahamsen kertoo.

Jotta mahdollista häiriötä aiheuttavat asiakkaat pysyvät poissa, sisäänkäynti tapahtuu kahden oven kautta ja niiden välissä on kamera, joka tunnistaa, mikäli liikkeeseen on pyrkimässä useampia henkilöitä.

Tänä vuonna avattu liike on toiminut kuten pitääkin eikä siellä ole raportoitu varkauksia, vaikka myynnissä on myös kalliita tuotteita.

- Emme voi tietää varmasti ennen kuin olemme tehneet ensimmäisen inventaariomme, mutta tähän mennessä emme ole huomanneet, että se olisi ollut ongelma. Hävikki on pikemminkin suurempi päiväsaikaan, Hege Abrahamsen toteaa.

Ilmoitus

Oslon liike on Norjassa pilottikokeilu, mutta uudet aukioloajat ovat tähän mennessä ylittäneet odotukset. Keskimääräinen asiakasmäärä öisin on noin 60, mutta lauantain vastaisena yönä se voi helpostikin nousta yli sadan asiakkaan.

 

Suomessa tällainen saattaisi pelastaa kyläkaupat

Suomen Tietotoimisto STT uutisoi vastikään samasta aiheesta ja sen mukaan Suomeen on nousemassa uusia älykauppoja vielä tämän vuoden aikana.

STT:n haastattelemat teknologiayhtiöt uskovat, että digitaaliset kaupat saattaisivat pelastaa maaseudulla pitkään kituneet kyläkaupat.

– Älykauppojen takana meillä oli ajatus, että se pystyttäisiin viemään paikkoihin, joissa normaalisti kauppaa ei pystytä pyörittämään esimerkiksi henkilöstökustannusten vuoksi, STT:n haastattelema teknologiayhtiö Nordic ID:n palveluratkaisuliiketoimintajohtaja Jussi Lehmuskoski sanoo.

Suomesta löytyy jo tällä hetkellä miehittämättömiä liikkeitä ja suomalaisilla teknologiayrityksillä on valmiit toiminnot niiden toteuttamiseen.

STT:n haastattelemat suurten suomalaisten ruokajättien edustajat kertovat kuitenkin, ettei heidän suunnitelmissaan ole laajentaa miehittämättömiin myymälöihin lähitulevaisuudessa, vaikka tilannetta seurataan.

Ruotsissa ruokajätti Coop on samoilla linjoilla.

- Seuraamme kehitystä mielenkiinnolla, mutta meillä ei ole mitään konkreettista juuri nyt,  Coopin lehdistövastaava Tarik Belqaid sanoo.