Ikealle noutoautomaatit – myös toimitukset samana päivänä

”Noutoautomaatit ovat käytössä nopeasti ja jokaiselle parhaiten sopivaan aikaan”.



IKEA Suomi tuo aukioloajoista riippumattomat noutoautomaatit ensimmäisenä Espoon, Vantaan ja Raision tavaratalojen yhteyteen. Kodinsisustamisen helppoutta lisäävät myös tänään alkavat saman päivän kotiinkuljetukset pääkaupunkiseudulla.

IKEA uudistaa toimintaansa ollakseen entistä paremmin asiakkaidensa saavutettavissa. Toukokuusta alkaen IKEA-verkkokaupasta tilatut tuotteet voi Espoossa, Vantaalla ja Raisiossa hakea noutoautomaatista. IKEA-tavaratalojen yhteyteen tulevat noutoautomaatit ovat käytössä vuorokauden ympäri ja lisäävät joustavuutta arkeen. Noutoautomaatteihin mahtuvatkin kookkaatkin huonekalut, kuten sohvat.

– Asiakas on meillä kaiken ytimessä ja olemme iloisia, että pystymme tekemään IKEA-asioinnista helpompaa jälleen uusin tavoin. Noutoautomaatit ovat käytössä nopeasti ja jokaiselle parhaiten sopivaan aikaan. Testaamme automaatteja nyt Espoossa, Vantaalla ja Raisiossa, ja kokemuksien perusteella teemme päätökset muiden tavaratalojen osalta, kertoo tiedotteessa IKEA Suomen logistiikkajohtaja Juha Taskinen.

Kotiinkuljetus jo tilauspäivänä

Noutoautomaattien lisäksi asiakas voi jatkossa tilata kodinsisustustuotteet kotiinsa jo samalle päivälle. Saman päivän toimitus on tässä vaiheessa mahdollinen Helsingissä sekä osassa Vantaata ja Espoota. Muista IKEA-tavarataloista tilaukset voidaan toimittaa perille seuraavana päivänä.

– Kun juuri omaan kotiin sopiva hankinta löytyy, sen haluaa tietysti pian paikalleen osaksi arkea. Tähän asiakkaidemme toiveeseen vastataksemme aloitamme nyt saman päivän toimitukset. Myös tästä kokeilusta keräämme kokemusta, jotta voisimme jatkossa laajentaa palvelun muihinkin IKEA-kaupunkeihin, Taskinen kaavailee.

Näin noutoautomaatit toimivat:

  • Noutoautomaatteihin voi tilata kaikkia IKEA-tavaratalossa myytäviä tuotteita. Ainoastaan viherkasveja, ravintolatuotteita sekä yli kaksi metriä korkeita, pystyasennossa säilytettäviä tuotteita, kuten kylmäkaappeja ei voida toimittaa noutoautomaattiin.
  • Toimitustapaa valittaessa IKEA-verkkokaupan järjestelmä ilmoittaa automaattisesti, jos ostoskorissa on tuotteita, joiden toimitus noutoautomaattiin ei onnistu.
  • Click and collect -tilauksen hinta on 10 euroa, ja tilaus voidaan noutaa joko automaatista tai tavaratalosta. Toimitusaika on noutoautomaatin kohdalla sama kuin tavaratalosta noudettaessa. Tavaratalon varastossa olevat tuotteet voi parhaimmillaan noutaa jo saman päivän aikana.
  • Noutoautomaatti avautuu saapumisviestissä ilmoitetulla kertakäyttöisellä koodilla.

Näin käytät kotiinkuljetuspalvelua:

  • IKEA-verkkokaupasta voi varata saman päivän toimituksen tuotteille, jotka löytyvät lähimmän tavaratalon varastosta.
  • Tee tilaus arkisisin ennen klo 14 ja lauantaisin ennen klo 12, jos haluat toimituksen vielä samana päivänä. Tilausjärjestelmä kertoo, onko tuote toimitettavissa haluamaasi osoitteeseen saman päivän aikana.
  • Kotiinkuljetuksen hinta on sama myös nopeammille tilauspäivän kotiinkuljetuksille.
  • Saman päivän toimituksissa on valittavissa samat toimitusvaihtoehdot kuin muissakin IKEA-kuljetuspalveluissa: toimituksen voi tilata joko kodin edustalle tai kannettuna sisään valittuun huoneeseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Pin It on Pinterest