IKEA: ” Verkkokaupan myynti kasvoi noin 25 prosenttiin kokonaisliikevaihdosta”

”Asiakkaiden lisääntynyt kiinnostus kodinsisustukseen sekä ostokäyttäytymisen muutos kirittivät verkkokaupan kasvua”.

IKEA Suomi kasvatti liikevaihtoaan jo 13. vuotta peräkkäin. Toimintavuoden aikana sinikeltainen jätti panosti erityisesti logistiikkatoimintoihin sekä digipalveluihin, jotka mahdollistavat tulevaa kasvua. Ikea Suomen henkilöstömäärä kasvoi miltei 200 uudella työntekijällä, jonka jälkeen henkilöstön kokonaismäärä Suomessa on noin 2000 henkilöä. Huonekalugigantti kertoo asiasta lehdistötiedotteessa.

Ikean liikevaihto kasvoi 0,8 prosenttia 380,6 miljoonaan euroon ja liikevoitto kasvoi 12,4 prosenttia ollen toimintavuoden aikana 20 miljoonaa euroa.

Ilmoitus

Ikea kirjoittaa, että päättyneen tilikauden aikana asiakkaiden kiinnostus kodinsisustukseen jatkui vahvana ja tämä näkyi erityisesti keittiö- ja olohuonetiloihin sekä säilytykseen ja säilytysjärjestelmiin liittyvien huonekalujen ja sisustustarvikkeiden kasvuna. Ostokäyttäytymisen muutos näkyy selvästi verkkokaupan ja palvelujen kysynnän kasvuna. 

Verkkokaupan myynti kasvoi noin 25 prosenttiin kokonaisliikevaihdosta (16% toimintavuonna 2020). Tuotteiden ostoa, kuljetusta ja kokoamista helpottavien palvelujen kysyntä kasvoi noin 54 prosenttia (14% toimintavuonna 2020), Ikea raportoi. 

Suomalaisten into kodin sisustamiseen jatkui entistäkin vahvempana. On hienoa nähdä, että näinä epävarmoinakin aikoina asiakkaat edelleen luottavat meihin ja pystymme vastaamaan heidän toiveisiinsa niin kivijalassa kuin verkkokaupassa. Olemme pystyneet mukautumaan ripeästi ihmisten muuttuvaan arkeen ja tuomaan asiakkaillemme juuri sellaisia palveluja, joita tänä päivänä toivotaan. Tästä on kiittäminen ammattitaitoista henkilöstöämme, joka on osoittanut joustavuutta, palveluhenkisyyttä ja uudistumiskykyä näinä epävarmoina aikoina, sanoo IKEA Suomen maajohtaja Timo Hulmi.

Ikea panosti toimintavuotensa aikana erityisesti ostamisen sujuvuuteen eri kanavissa. Merkittävin investointi oli Kuopion tavaratalon yhteydessä sijaitseva logistiikkakeskus, jossa otettiin käyttöön yhtenä ensimmäisistä IKEA-maista täysin uudenlaista, poimintaprosesseja tehostavaa jakelurobotiikkaa. Ikea alkoi myös toimittamaan kaikki asiakastilaukset Suomen tavarataloista keskusvarastojen sijaan. 

Päättyneenä toimintavuonna näimme asiakkaidemme odottavan yhä sujuvampaa asiointia niin verkkokaupassa kuin kivijalassa. Samalla, kun verkkoasioiminen lisääntyy, myös ostamista sujuvoittavien poiminta-, toimitus- ja kokoamispalveluidemme kysyntä kasvaa vahvasti. Logistiikkatoimintojen uudistamisen kautta pystymme nyt toimittamaan tuotteet asiakkaille entistä nopeammin, sujuvammin ja vastuullisemmin. Uusilla digitaalisilla palveluilla pystymme luomaan parempaa asiakaskokemusta ja helpotusta arkeen, Hulmi kertoo.

Ikea kertoo edelleen aloittaneensa sujuvuuden parantamiseksi Raision tavaratalossa Skannaa ja maksa -toiminnan, jonka myötä asiakkaat voivat skannata tuotteet ostoksien aikana Ikean sovelluksen avulla ja maksaa ostoksensa QR-koodia käyttäen. 

Tämä sai hyvän vastaanoton ja sen jälkeen käytäntö on laajennettu myös muihin tavarataloihin.

 

Ilmoitus

Ikea mainitsee myös jatkaneensa työtään monimuotoisuuden ja tasa-arvoisen yhteiskunnan rakentamiseksi. Toimintavuoden alussa, lokakuussa 2020, he lahjoittivat yhteensä 500 000 euroa lasten, nuorten ja perheiden tukemiseen koronakriisissä. Lisäksi yritys lahjoitti kesällä 2021 lasten suunnittelemien SAGOSKATT-pehmolelujen myynnistä kertyneet yli 10 000 euroa SOS-Lapsikylälle Unelmista totta -hankkeeseen. Tammikuussa 2021 IKEA Suomi käynnisti myös pitkäaikaisen yhteistyön Suomen Pakolaisapu ry:n kanssa pakolaisten työllistymisen tukemiseksi. 

Lisäksi yritys toimi 2021 Helsinki Priden virallisena yhteistyökumppanina, Ikea kirjoittaa.

Tilaa

Ethän ole unohtanut uutiskirjettämme Ehandeluutiset?

Kiitos!