Jysk sulki verkkokauppansa Ruotsissa ja ohjaa asiakkaat kivijalkamyymälöihin. Yhtiön Ruotsin toimitusjohtaja kertoo Ehandelin sisarsivuston haastattelussa verkkokaupan kasvaneen rajusti viimeisen vuoden aikana, minkä he yhdistävät pandemiaan.
Sen pystyimme vielä hallitsemaan ja oli rauha maassa. Maaliskuun puolessa välissä puutarhasesonki käynnistyi ja monet luultavasti muistavat vielä viime vuoden, kun tuotteet loppuivat. Siksi kaikki päättivät lähteä ostoksille samaan aikaan ja tuolloin myynti kasvoi entisestään erittäin lyhyessä ajassa, hän kertoo.
Tämä johti kapasiteettiongelmiin Jyskin varastolla Ruotsin Nässjössä. Sama varasto hoitaa verkkokauppatoimitukset myös Suomeen.
Varaston tilat eivät enää tässä vaiheessa riittäneet eikä heillä ollut käytössä tarpeeksi kuorma-autoja, joilla saattoi ajaa tavaroita asiakkaille. Tilanne muuttui lopulta niin sietämättömäksi, että Jysk päätti sulkea koko verkkokaupan naapurimaassa.
Vaikka tämä oli todella vastentahtoinen päätös, meillä ei ollut vaihtoehtoja. Jos olisimme vain sanoneet, että toimitusajat ovat pidempiä, olisimme riskeeranneet, että monet asiakkaat olisivat pettyneet. Tällaista emme ole tehneet koskaan aikaisemmin ja tietysti olisimme halunneet välttää tämän, Johan Sjödin kertoo.
Ette olisi voineet vain varoittaa ennen ostoa, että toimitusaika on pitempi?
Kyllä, ehdottomasti ja niin olemme tehneetkin tähän saakka. Mutta kun paine vain jatkuu, se kasvattaa toimitusaikoja eivätkä ne lyhene. Ja minusta ei tunnu uskottavalta, jos toimitusajat ovat useita viikkoja normaaleja pitemmät. Se ei ole oikein asiakasta kohtaan.
Sama varasto toimittaa Suomeen
Kuten jo mainuttua sama Nässjön varasto toimittaa verkkokauppatilaukset myös Suomeen. Jyskin Suomen sivustolla rummutetaan Click & Collect-vaihtoa, mutta mainitaan myös keskusvaraston ruuhkautumisesta ja on kerrottu toimitusajat, jotka vaihtelevat noin viikosta kolmeen viikkoon.
Pahoittelemme suuresti asiasta mahdollisesti aiheutuvia haittoja ja kiitämme kärsivällisyydestäsi, Jysk.fi kirjoittaa.
Kun Ehandel katsoo tuotteita Jyskin sivulla täysin sattuman varaisesti vaikuttaa siltä, että monet tuotteet voi ostaa vain myymälästä tai click & collectin kautta, mutta sivulta löytyy myös puhtaasti ”verkkokauppatuotteita”.
Syy, että verkkokauppa Suomessa on edelleen auki, johtuu siitä, että se on huomattavasti ruotsalaista verkkokauppaa pienempi, Jysk Ruotsin tiedotuspäällikkö Daniel Persson kirjoittaa Ehandelille.
Meidän arviomme on, että pystymme käsittelemään sieltä tulevat nettitilaukset olemassa olevilla resursseillamme, hän jatkaa.