Parhaimmillaan klikattiin 2 000 tuotetta sekunnissa.
Hullutpaivat.com voitti parhaan verkkokaupan tittelin Grand One 2018 digitaalisen median kilpailun finaalissa. Samassa kilpasarjassa Aurinkomatkat sai kunniamaininnan verkkokaupastaan.
Stockmannin Hullujen Päivien verkkokauppa siirtyi uudelle alustalle syksyllä 2016 ja rikkoi tuolloin kaikki aikaisemmat kävijä- ja myyntiennätykset. Nyt jo kolme kertaa Motleyn toteuttama Hullutpaivat.com on kaksinkertaistanut Stockmannin online-myynnin reilun vuoden aikana.
Kevään Hullut Päivät -kampanja lähestyy ja se tietää hulluttelua myös verkkokaupassa. Stockmann on viime vuosina uudistanut ja kehittänyt Hullujen Päivien verkkokauppaa monin tavoin.
- Kisailimme kovassa seurassa ja olemme todella ylpeitä. Olemme yhteistyössä kumppaniemme kanssa onnistuneet tuomaan Hullujen Päivien tunnelmaa verkkoon. Haluamme, että Hullupaivat.com on verkkokauppa, jossa ostosten tekeminen on sujuvaa ja josta asiakkaat löytävät helposti etsimänsä - sekä tietysti tekevät houkuttelevia löytöjä, Stockmannin Head of Digital Stores and Services Katri Nickels sanoo.
Viime syksynä verkkokaupan ostoskoreihin klikattiin viiden päivän aikana yhteensä yli 60 000 ostosta, parhaimmillaan 2 000 tuotetta sekunnissa. Lisäksi viime syksyn Hullujen Päivien verkkomyynti kasvoi 25 prosenttia syksystä 2016. Kevään tulevien Hullujen Päivien verkkomyynnin odotetaan luonnollisesti kasvavan, ja verkkokauppaa on kehitetty edelleen palvelemaan paremmin asiakkaiden tarpeita.
- Tämän kevään Hullujen Päivien verkkokauppaan on jälleen tehty uudistuksia. Etusivu poikkeaa hieman edellisestä, ja asiakas voi selata tuotteita värin, koon ja päivien lisäksi myös brändin perusteella. Lisäksi pidennämme verkkokaupan aukioloa sunnuntaina, ja toimitusvaihtoehdot ovat entistä paremmin esillä”, Nickels jatkaa.
Verkkokaupan uudistus näkyy myynnissä
Aurinkomatkat kisasi tänä keväänä Grand One digitaalisen median kilpailun finaalissa viidessä kategoriassa. Torstaina 5.4 julkaistut tulokset kertovat, että Aurinkomatkojen digipalveluiden kehittäminen on onnistunut hienosti. Palkinto tuli parhaasta mobiilipalvelusta ja kunniamaininnat parhaasta verkkokaupasta ja tuloksellisimmasta kampanjasta.
- Oli kunnia olla mukana finaalissa Suomen digitaalisen median huippujen kanssa ja olemme iloisia ja kiitollisia tunnustuksesta, kertoo Ilari Pohjola, Aurinkomatkojen eCommerce-digitiimin johtaja.
Aurinkomatkat nousi tänä vuonna Suomen suurimmaksi matkanjärjestäjäksi 27,4 prosentin markkinaosuudella. Digitaalisten palveluiden kehittäminen ja onnistuneet kampanjat ovat olleet merkittävä osa kasvua. Verkkokaupan uudistus ja mobiilisovelluksen kehitystyö käynnistettiin noin kaksi vuotta sitten ja työ näkyy nyt erittäin positiivisella tavalla asiakastyytyväisyydessä ja myynnissä.