Hobby Hall: Juoksumattojen myynti yli kymmenkertaistunut

Karisteletko edelleen joulun kiloja ja suunnitelmissa on trimmata kroppa biitsikuntoon ennen kesää?

Joku muukin ajattelee näin. Hobby Hall kertoo nimittäin, että juoksumattojen myynti verkkokaupassa on räjähtänyt alkuvuodesta ja niiden myynti on yli kymmenkertaistunut vain muutaman kuukauden sisällä.

Kaikkien isojen fitness-laitteiden kauppa on Hobby Hallissa tuplaantunut edellisvuoteen verrattuna. Juoksumattojen hetkessä moninkertaistunut kysyntä yllätti kuitenkin meidät todella positiivisesti. Onneksi olimme osanneet varautua treenausbuumiin. Joulun lahjamyynnissä hulavanne oli vielä kiistaton hitti, mutta jo tuolloin havaitsimme kotikuntoilulaitteiden kasvattavan suosiotaan, Hobby Hallin kehityspäällikkö Janna Latva kertoo.

Ilmoitus

Latva uskoo Hobby Hallin tiedotteen mukaan, että aktiivisuus ja terveelliset elämäntavat ovat ”tämän päivän juttu”. Kotiin hankitut laitteet mahdollistavat puolestaan treenaamisen omien aikataulujen ja motivaation mukaan.

 

Kesällä oli hulavanne buumi

Kesäkuussa ilmestyi suomalaistutkimus, jonka mukaan jo vajaan vartin mittainen hulavanteen päivittäinen pyöritys pienensi vyötärönympärystä merkittävästi kävelyyn verrattuna. Tutkimuksessa 55 ylipainoista naista jaettiin kahteen ryhmään, joista toinen pyöritti hulavannetta ja toinen ryhmä käveli noin 10 000 askelta päivittäin. Kuuden viikon jälkeen he vaihtoivat lajeja keskenään. Kävelykään ei ollut tutkimuksen valossa turhaa, mutta hulavanteella vyötärö kapeni ja lihasmassa kasvoi. Uutinen tästä sai aikaan hulavannebuumin.

On oltava ajassa mukana ja seurattava uusia trendejä myös liikunnan saralla. Kesällä suomalaisia villitsi hulavanne. Onkohan seuraava hitti palautumisessa ja lihasjumeissa auttava lihashuoltovasara, Latva miettii.

Hobby Hall kertoo vastaavansa asiakkaidensa tarpeisiin ripeästi ja siksi yrityksessä on aktiivisesti laajennettu ja monipuolistettu kuntolaitteiden kategoriaa.

Valikoimiimme kuuluu tuttuja laatumerkkejä sekä hinta-laatusuhteeltaan erinomaisia uusia brändejä. Yksi näistä on Christopeit, Saksan kotikuntoilulaitteiden markkinajohtaja, Janna Latva mainitsee.