H&M:n alkuvuoden tulos laskee 230 miljoonalla

Logistiikka aiheutti ongelmia.

H&M-konsernin tulos tilikauden ensimmäisen puolen vuoden aikana laskee 230 miljoonalla eurolla viime vuoteen verrattuna. Luvuissa tämä tarkoittaa sitä, että konsernin tulos muuttuu viime vuoden 830 miljoonasta eurosta tämänhetkiseen 600 miljoonaan.

Ilmoitus

Liikevaihto ei tosin muutu suuresti; viime vuonna liikevaihto kyseisenä ajankohtana oli 983 miljoonaa ja nyt se on 981 miljoonaa euroa.

Konserni huomauttaa muun muassa olevansa muutosvaiheessa, joka sisältää logistiikkajärjestelmän vaihtoa. Vaihdon odotetaan lisäävän saavutettavuutta sekä nopeutta konsernissa.

Logistiikkakaaos vaikutti verkkokauppaan

Toisella vuosineljänneksellä myyntiin on vaikuttanut kielteisesti ajoittaiset logistiikkahäiriöt, muun muassa yritykselle tärkeillä markkinoilla kuten Yhdysvalloissa, Ranskassa, Italiassa ja Belgiassa sekä verkkokauppamyynnissä Pohjoismaissa.

- Kuten jo aikaisemmin vihjaisimme, tiesimme, että alkuvuosi olisi vaikea. Meillä oli liikaa tuotteita toiselle vuosineljännekselle ja H&M:n tuotevalikoimassa oli joissain määrin epätasapainoa, jota asteittain korjataan. Osana muutostöitä siirrymme toisenlaiseen logistiikkajärjestelmään nopeuttaaksemme tavaratoimituksia, sekä muuttamaan ne yhä joustavammaksi ja tehokkaammaksi, H&M:n toimitusjohtaja Karl-Johan Persson kirjoittaa tiedotteessa.

- Muotialan nopeat muutokset jatkuvat ja olemme muutosvaiheessa, joka on sekä haastava että jännittävä. Haastava koska se on monimutkainen, kattava ja täynnä nopeassa tahdissa tapahtuvia muutoksia. Jännittävä koska näemme myönteisiä suuntauksia ja suuria mahdollisuuksia niissä muutostöissä ja panostuksissa, joita teemme.

Tmall menestys

Samanaikaisesti konsernin panostus Kiinaan, jossa he myyvät vaatteita Tmall-markkinapaikassa, on käynnistynyt erittäin hyvin. Kävijöitä on sivustolla ollut jo kymmeniä miljoonia, mikä on vaikuttanut kokonaismyynnin kasvuun Kiinassa.