H&M sulkee edelleen yli 1000 liikettä

Ohjastaa asiakkaat verkkoliikkeeseen.

Muotiketju H&M sulkee nyt kaikki liikkeensä Saksassa, USA:ssa, Kanadassa, Belgiassa ja Portugalissa. Sulkeminen on voimassa tästä päivästä kaksi viikkoa eteenpäin. Syynä radikaaliin toimenpiteeseen on luonnollisestikin koronavirus.

Ketjulla on pelkästään Saksassa 460 liikettä ja 590 liikettä USA:ssa.

Ilmoitus

H&M-ryhmässä on meneillään valtava työ käsitellä Covid-19-tilannetta, jossa suurin prioriteetti on työntekijöiden ja asiakkaiden turvallisuus. Kaikki toiminnat yrityksessä arvioidaan tarkkaan kulu- ja riskiperspektiivistä, jotta voimme käsitellä tilanteesta koituvat negatiiviset vaikutukset. Suuri paino laitetaan muun muassa sisäänostojen ja varaston säätelyyn tästä eteenpäin, yhtiö kirjoittaa lehdistötiedotteessa.

 

Toiminnat Kiinassa palautumassa normaaliksi

H&M on joutunut sulkemaan jo aiemmin kaikki liikkeensä Italiassa ja alkuviikosta suljettujen joukkoon tuli 12 maata lisää. Näiden joukossa olivat muun muassa koronasta todella kärsivä Espanja sekä Ranska ja Puola. Sen jälkeen yhtiö on sulkenut viranomaissuositusten myötä myös monissa muissa maissa.

H&M:n asiakkaat voivat edelleen tehdä ostoksia yhtiön digitaalisten kanavien kautta.

Kiinassa sen sijaan yhtiön 516 liikkeestä 500 on avattu uudelleen ja he kertovat, että myynti siellä on alkanut palautua.