H&M: ”Kymmeniätuhansia saatetaan lomauttaa”

H&M ilmoitti maanantaina rajuista toimenpiteistä niin työntekijöille kuin osakkeenomistajille.

Yhtiö varoitti, että jopa kymmeniätuhansia työntekijöitä uhkaa lomautus, minkä lisäksi osingot perutaan.

Tällä hetkellä globaalisti ketjun 5062 liikkeestä 3441 on suljettu koronan vuoksi. Auki olevissa liikkeeissä kysyntä on vaisua ja maaliskuun myynti on jäänyt odotettua laimeammaksi, H&M ilmoitti eilen maanantaina.

Ilmoitus

Muotijätti joutuu nyt miettimään koko toimintaansa ja tekemään toimenpiteitä koskien muun muassa miehitystä.

H&M on jo aloittanut keskustelut tilapäisistä lomautuksista useilla eri markkinoilla. Kansainvälisesti lomautukset koskevat henkilöitä yhtiön eri sektoreilla. Tarkkoja lukuja he eivät osanneet sanoa, mutta pahimmillaan lomautukset saattavat käsittää kymmeniätuhansia henkilöitä.

Yhtiön hallitus on myös ehdottanut osinkojen perumista.