Hintaoppaan tutkimus: Neljännes karttaa Black Fridayta

Hintavertailupalvelu Hintaoppaan tuoreen kuluttajatutkimuksen mukaan 87 prosenttia suomalaisista aikoo varmasti tai mahdollisesti tehdä ostoksia Black Fridayna. Kuluttajan kannattaa kuitenkin pitää silmänsä auki.

Osalla tuotteista alennukset ovat nimittäin toivottua pienemmät ja osalla tuotteista ne saattavat jopa nousta. Hintaoppaan ja Bilendin tekemän tutkimuksen mukaan ostamisen pääpaino on verkkokaupoissa ja suunnitelmissa on ostaa erityisesti elektroniikkaa, muotia ja vaatteita sekä urheilu- ja ulkoilutuotteita.

- Hyvän käsityksen Black Fridayn suosiosta antaa se, että esimerkiksi Hintaoppaassa päivä on kävijämääriltään viisi kertaa joulun jälkeisten alennusmyyntien avauspäivää suositumpi, Hintaoppaan maajohtaja Liisa Matinvesi-Bassett kertoo äskettäin julkaistussa tiedotteessa.

Ilmoitus

Kyselytutkimuksen mukaan Black Friday kiehtoo eniten nuoria ja mitä vanhempiin sukupolviin mennään, sitä vähemmän päivä kiinnostaa.

 

Alennukset luultua pienempiä

Hintaoppaan viimevuotinen data kertoo, että todellisuudessa vain kahdeksan prosenttia palvelussa listatuista tuotteista myytiin Black Fridayna alennettuun hintaan.

74 prosenttia kyselyyn vastanneista uskoo kuitenkin tekevänsä Black Fridayna löytöjä parempaan hintaan kuin muuna ajankohtana. Kyselyn mukaan 31 prosenttia vastaajista uskoi alennusprosentin olevan Black Fridayna 30-50 prosenttia ja 43 prosenttia vastaajista uskoi alennusten olevan 10-30 prosentin luokkaa.

Hintaoppaan vertailemissa tuotteissa keskimääräinen alennusprosentti viime vuonna oli kuitenkin vain 16 prosenttia.

Hintaoppaan maajohtaja Liisa Matinvesi-Bassett kehottaakin kuluttajia pitämään silmänsä auki, sillä Black Fridayn aikana joidenkin hittituotteiden hinnat jopa nousevat.

- Hyviäkin tarjouksia on tarjolla, mutta kaikki tuotteet eivät suinkaan ole alennuksessa, ja osalla tuotteista hinnat jopa nousevat ostospäivien aikaan. Viime vuoden Black Fridayna hinta nousi 15 prosentilla sadasta suosituimmasta tuotteesta, hän sanoo.

 

Ilmoitus

26 prosenttia vastustaa koko päivää

Leijonanosa kuluttajista aikoo tarttua Black Fridayn tuomiin alennuksiin, mutta vastanneista 26 prosenttia suhtautuu ostosten tekoon Black Fridayna kriittisesti ja jättää ostelut väliin ympäristösyistä. 43 prosenttia vastanneista pitää niin ikään tärkeänä sitä, että tuotteet ovat ympäristömerkitty tai valmistettu vastuullisesti.

13 prosenttia sanoi varmuudella, ettei aio ostaa yhtään mitään päivän aikana. Heistä 58 prosentilla ei ole ostotarpeita, 36 prosenttia ei löydä kiinnostavia tarjouksia ja 19 prosentin mielestä alennukset vain kannustavat kuluttamaan enemmän.

Kyselyyn vastasi 1000 iältään 18-75-vuotiasta suomalaista.

 

Hintaopas kerää kuluttajille 830 verkkokaupan Black Fridayn tarjoukset ja palvelussa on 2 840 000 indeksoitua hintaa ja 227 000 indeksoitua tuotetta.