Hintaoppaan kysely: Lomatuotteiden kysyntä laskussa – tulossa piha-aktiviteettien superkesä

51 prosentilla Hintaoppaan kyselyyn vastanneista ei ole laisinkaan lomasuunnitelmia.

Hintaopas kysyi ihmisten lomasuunnitelmista. Joka viides suomalainen aikoo siirtää lomaansa varmasti tai mahdollisesti myöhempään ajankohtaan, jotta on ehtinyt saada yhden tai molemmat rokotukset.

Huomionarvoista on myös se, että jopa 51 prosentilla ei ole kesälomamatkoja edes suunniteltuna. Epävarmassa tilanteessa reissuja ei uskalleta varata, mutta moni tuntee olonsa selvästi turvallisemmaksi rokotteen saatuaan, Hintaoppaan maajohtaja Liisa Matinvesi-Bassett sanoo tiedotteessa.

Ilmoitus

Matkojen siirtäminen tarkoittaa myös sitä, että perinteisiä lomatuotteita ostetaan normaalia myöhemmin. Esimerkiksi aurinkolasien kysyntä touko-kesäkuussa on laahannut 31 prosenttia edellisvuotta jäljessä. Matkalaukkujen ja kassien kysyntä on niin ikään edellisvuotta vähäisempää.

Tutkimuksen perusteella lähimatkailu, ulkoilu, retkeily ja piha-aktiviteetit ovat nyt nousemassa suureen suosioon. Esimerkiksi 28 prosenttia kyselyyn vastanneita on kiinnostunut kokeilemaan pyöräretkeä, 28 prosenttia vaellusta ja 27 prosenttia kalastusta.

Vaelluskenkiä on etsitty kuluneen kuukauden aikana jopa 35 prosenttia viime vuoden vastaavaa aikaa aktiivisemmin, sähköpyöriä 60 prosenttia aktiivisemmin ja pyöräilyvaunuja huimat 194 prosenttia aktiivisemmin. Myös pihoja ja mökkejä varustellaan entistä paremmilla tuotteilla: esimerkiksi ulkoporealtaiden haut ovat kasvaneet 564 prosenttia. Vaikka ulkoilun ja lähiretkeilyn suosio alkoi kasvaa heti pandemia-ajan alussa, tänä kesänä se vaikuttaa olevan entistäkin suositumpaa, Liisa Matinvesi-Bassett kertoo.

58 prosenttia vastaajista kokee kestätapahtumiin ja -juhliin osallistumisen melko tai erittäin turvalliseksi rokotteen saamisen jälkeen.

 

Rahaa säästyy

Koronan takia peruuntuneiden matkojen takia 22 prosenttia vastaajista sanoo säästävänsä 500 euroa ja 18 prosenttia uskoo säästävänsä jopa 1000 euroa. Leijonanosa vastaajista, 56 prosenttia, aikoo myös säästää rahat. 18 prosenttia pistää säästön kodin varusteluun, 17 prosenttia kotimaan matkailuun ja noin 24 prosenttia investoi varat muihin ostoihin.

Koronatilanteen helpottuminen lisää varmasti kulutusta ja kotimaan aktiviteetteja, mutta iso osa suomalaisista kokee edelleen tarvetta laittaa rahaa säästöön epävarman tilanteen johdosta, Matinvesi-Bassett sanoo.

Ainoastaan 5 prosenttia vastasi, ettei korona vaikuta millään tavalla kesän kulutukseen.

Ilmoitus

 

Hintaoppaan tutkimus toteutettiin Bilendin hallinnoimassa M3 Panelissa 2.-6.6.2021. Verkkokyselyyn vastasi 1000 18-75-vuotiasta suomalaista ja otos kiintiöitiin kansallisesti edustavaksi sukupuolen, iän ja asuinpaikan mukaan.