Hintaoppaan kuluttajatutkimus: Suomalaiset mobiiliostamisen edelläkävijöitä

Miehet ostavat verkosta elektroniikkaa, naiset muotia.

Netissä shoppailu on siirtynyt viimeisen vuoden aikana mobiililaitteisiin, kertoo Hintavertailupalvelu Hintaoppaan kuluttajatutkimus. Miehet ostavat suurimmalta osin elektroniikkaa kun taas naiset tilaavat muotia

Ilmoitus

Tutkimuksen mukaan kotimaisia verkkokauppoja suositaan ulkomaisten sijaan. Kaksi kolmasosaa suomalaisista tekee ostoksia netissä muutaman kerran puolessa vuodessa tai useammin.

Neljä prosenttia vastaajista kertoo shoppailevansa netissä kerran viikossa, 28 prosenttia kerran kuukaudessa ja 34 prosenttia joitakin kertoja puolessa vuodessa. Alueellisesti eniten shoppailijoita löytyy pääkaupunkiseudulta ja miehet hankkivat tavaroita netistä naisia useammin.

- Vastaajien mukaan tärkeimmät syyt tehdä ostoksia verkossa ovat vaivattomuus (59% vastaajista), valikoiman ja hintojen vertailun helppous (56% vastaajista) ja vapaus valita ostostentekoajankohta ja -paikka vapaasti (54% vastaajista). Kotimaiset verkkokaupat ovat ainakin vielä vastaajien keskuudessa ulkomaisia suositumpia, sillä noin 45 prosenttia vastaajista ostaa joko pelkästään tai useimmiten kotimaisista verkkokaupoista, ja molempia tasapuolisesti käyttää noin 38 prosenttia shoppailijoista, kertoo Hintaoppaan maajohtaja Liisa Matinvesi-Bassett.

 

Suomalaiset jaksavat odottaa

- Neljännes vastaajista sanoo, ettei tuotteen toimitusajalla ole merkitystä. Noin 40 prosenttia on puolestaan valmis odottamaan 4–6 päivää, eli esimerkiksi Amazon Primen joissain maissa lupaama toimitus saman päivän aikana ei tuntuisi olevan suomalaisille mikään kynnyskysymys verkkoshoppailussa, Matinvesi-Bassett jatkaa.

95 prosenttia suomalaisista vertailee hintoja ostaessaan netistä. Tavallisinta hintavertailu on silloin kun kyse on elektroniikasta, matkoista ja muodista.

 

Nyt ostetaan useammin puhelimella

Hintaopas selvitti myös matkapuhelinostamista suhteessa tietokoneella tai tabletilla tehtäviin ostoksiin. Viime vuonna käyttäjistä 44 prosenttia teki ostoksensa tavallisella tietokoneella kun taas matkapuhelimella ja kannettavalla tietokoneella tehtiin 56 prosenttia ostoksista.

Ilmoitus

Nyt mobiiliostamisen osuus on noussut 71 prosenttiin ja perinteisessä tietokoneella ostoksensa tekee vain 29 prosenttia kysytyistä. Kasvu on ollut vauhdikkainta matkapuhelimen käytön kohdalla: puhelinostamisen osuus kaikesta verkko-ostamisesta on noussut vuodessa 43,7 prosentista peräti 62,4 prosenttiin.

- Suomalaiset ovat tässä suhteessa mobiiliostamisen ykkösmaa. Vastaavat luvut Norjan ja Ruotsin Hintaoppaassa ovat 69-31 mobiilin hyväksi. Briteissä ja Uudessa-Seelannissa luvut noudattavat 60/40-suhdetta, eli näissä maissa pöytäkoneostamisen osuus on säilynyt vielä merkittävänä, Matinvesi-Bassett kertoo Hintaoppaan tiedotteessa.