Hintaopas: Hengityssuojaimia ja käsidesiä löytyy vielä

Hintavertailupalvelu Hintaopas kertoo tänään, että hengityssuojaimia ja käsidesiä on edelleen saatavissa verkkokaupoissa.

Hintaoppaan palvelussa hengityssuojaimien haut ovat kuitenkin nousseet kaikkiaan noin 500 prosenttia helmikuun alusta lähtien. Hintaoppaan palvelussa hengityssuojaimia myy 17 eri verkkokauppaa ja ne oli myyty loppuun 12 kaupassa. Viidessä kaupassa suojaimia oli edelleen saatavilla useissa eri malleissa. Niiden hinnoissa on ollut huomattavaa nousua.

Hengityssuojaimien kysynnän nousu on erittäin ymmärrettävää vallitsevassa tilanteessa. Saatavuuden puolesta suojaimien loppumisesta ei pidä olla ainakaan vielä huolissaan. Hengityssuojaimia etsivien on hyvä myös muistaa, että suojaimia on tilattavissa myös verkkokaupoista eikä pelkästään myymälöistä tai apteekeista, Hintaoppaan maajohtaja Liisa Matinvesi-Bassett sanoo.

Ilmoitus

Käsidesien osalta niiden saatavuus on pienentynyt jonkun verran ja kova kysyntä on nostanut myös niiden hintoja.

Käsidesien kohdalla tilanne on puolestaan se, että saatavuutta on edelleen kahdeksassa kaupassa Hintaoppaan listaamasta 18 käsidesiä myyvästä verkkokaupasta. Rajoitettu saatavuus on myös valitettavasti nostanut tuotteiden hintoja, Matinvesi-Bassett kertoo.

Myös kuumemittareiden menekki on kasvanut Hintaoppaassa ja helmikuun alusta alkaen niiden kysyntä on kasvanut 100 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna.

Vallitsevassa tilanteessa on hyvä huomioida myös verkkokauppojen tarjonta kaikissa hankinnoissa. Vaikka kivijalkaliikkeiden hyllyt tyhjenevät, voi useita tuotteita saada verkon kautta, Liisa Matinvesi-Bassett muistuttaa.

Hintaoppaan terveys- ja hygieniatuotteiden listauksen voit katsoa täältä.

Hintaopas.fi on riippumaton, Suomen kattavin hintavertailupalvelu.