HalpaHallille historiallinen päätös: Ovet aukeavat myös sunnuntaisin

"Ostoksilla käynti ajoittuu entistä enemmän viikonloppuihin."

Kevään brändiuudistuksen myötä kovasti verkkokauppaan satsaava HalpaHalli on tehnyt historiallisen päätöksen. Sen myymälät palvelevat asiakkaita 18. marraskuuta lähtien myös sunnuntaisin. Laajennetusta aukiolosta päättäneen yhtiön hallituksen mukaan päätös perustuu asiakaskäyttäytymisen muutokseen, joka on tarkoittanut erityisesti sunnuntaikaupan voimakasta kasvua.

Ilmoitus

– HalpaHallin tehtävänä on tarjota ihmisille mahdollisuus hyvään arkeen, ja tänä päivänä ihmiset haluavat palvelua sunnuntaisinkin. Tätä viestiä olemme saaneet asiakkailtamme runsaasti, sanoo Kokkolan HalpaHalli Oy:n toimitusjohtaja Janne Ylinen lehdistötiedotteessa.

HalpaHallissa ymmärretään hänen mukaansa lapsiperheiden kiireinen elämä, jossa viikot täyttyvät työstä, koulunkäynnistä ja harrastuksista. Sen takia ostoksilla käynti ajoittuu entistä enemmän viikonloppuihin.

– Olemme seuranneet kehitystä tarkasti. Tähän saakka lapsiperheet ja muut asiakkaamme ovat joutuneet käymään sunnuntaisin ostoksilla toisissa kaupoissa, mutta nyt tehdyn päätöksen ansiosta HalpaHallin myymälät palvelevat viikon jokaisena päivänä. Astumme aukioloajoissa samalle viivalle kaupan muiden toimijoiden kanssa, Ylinen sanoo.

Ensi vuonna 50 vuotta

Ensi vuonna 50 vuotta täyttävälle perheyhtiölle päätös sunnuntaikaupasta on historiallinen. Koskaan ennen HalpaHallit eivät ole olleet auki sunnuntaisin.

Suomessa kaupat olivat pitkään sunnuntait kiinni, kunnes 1990-luvulla sunnuntaiaukioloja ryhdyttiin lainsäädännöllä vaihe vaiheelta vapauttamaan. Tuossa vaiheessa HalpaHalli linjasi, ettei se laajenna aukioloja sunnuntaille.

– Päätös oli rohkea ja oikea. Periaatteena oli, että HalpaHallissa työskennellään kuutena päivänä ja levätään seitsemäntenä. Saimme paljon julkisuutta kauppana, joka kulkee toimialalla vastavirtaan. Emme kuitenkaan halunneet jäädä periaatteen vangiksi, vaan vuonna 2016 kauppojen aukiolojen vapauduttua kokonaan HalpaHalli ryhtyi pitämään myymälänsä auki arkipyhisin. Kun samaan aikaan kuluttajakäyttäytyminen on muuttunut tuntuvasti 2000-luvun alkupuoleenkin verrattuna, aukioloaikojen laajentaminen sunnuntaille oli kehitykselle luonteva jatko, Janne Ylinen toteaa.

LUE MYÖS: HalpaHalli uudisti brändinsä nimenmuutoksella ja uudella ilmeellä

Yritys kertoo tiesdotteessa, että lepopäivän merkitystä päätös ei muuta miksikään.

Ilmoitus

– Asiakaslähtöisyyden ohella HalpaHallin 1 500 työntekijän ja heidän perheidensä hyvinvointi on meille tärkeä arvo. Lepopäivien määrää päätös ei vähennä, ja HalpaHalli on jatkossa tasavertaisessa asemassa muiden toimijoiden rinnalla myös vakaana ja luotettavana työnantajana.

Valtakunnallinen toimija

Toimitusjohtajan mukaan perheyhtiö pääsee viettämään 50-vuotisjuhlavuottaan hyvistä asetelmista.

– Teimme tänä vuonna paljon positiivista palautetta saaneen brändiuudistuksen, ja verkkokaupan myötä meistä tuli valtakunnallinen toimija. Kun tähän lisätään laadukkaat ja hinnaltaan kilpailukykyiset tuotteet sekä sunnuntaiaukiolo, konseptimme on mainiossa kunnossa.

HalpaHallit ovat ensimmäisen kerran auki sunnuntaina 18. marraskuuta, jolloin HalpaHalleissa vietetään joulunavausta. HalpaHalli kutsuu lapsiperheet joulunavaukseen palauttamaan lasten jouluaiheiset piirustukset tapahtumassa, joka on jatkunut 1970-luvun alkupuolelta saakka.