HalpaHalli uudisti brändinsä nimenmuutoksella ja uudella ilmeellä

Rautakansleri Kalervo Kummola napattiin mainoskasvoksi.

Halpakauppaketju Halpa-Hallin nimi kirjoitetaan jatkossa tyylitellysti HalpaHalli. Markkinointi & Mainonta kertoo, että kauppaketju on uudistanut brändiään nimen lisäksi myös suunnittelemalla uuden ilmeen myymälöille ja verkkokaupalle. Markkinointitoimisto SEK on ollut sekä kampanjan että brändiuudistuksen takana.

Ilmoitus

- Olemme juuri lanseeranneet historiamme suurimman brändiuudistuksen, minkä lisäksi HalpaHalli on ottamassa vahvaa asemaa valtakunnallisesti verkkokaupan myötä. Haluamme tehdä nyt brändiämme tutuksi koko Suomelle, kertoo Kokkolan Halpa-Halli Oy:n toimitusjohtaja Janne Ylinen lehdistötiedotteessa.

Huumoria, one-linereita ja tuotteita

HalpaHallin verkkokauppa ja uusi brändi näkyvät näyttävästi jääkiekon MM-kisojen aikaan televisiossa mainoksilla, joiden pääosassa nähdään jääkiekkovaikuttaja Kalervo Kummola.

Kummola ja HalpaHalli näkyvät tv-mainosten lisäksi myös printissä ja kauppaketjun myymälä- ja verkkomainonnassa, sekä kuuluvat Radio Novan kanavalla.

- Jääkiekon tv-mainonnassa korostuvat perinteisesti kova huuto ja pöhinä. Me halusimme mennä lähes toiseen ääripäähän unohtamatta huumoria ja yhdistämällä one-linerit ja HalpaHallin tuotteet, kertoo HalpaHallin markkinointipäällikkö Juha Hakala.

Kampanjaan liittyy myös verkkoon toteutettu kilpailu, joka sekin on tehty pilke silmäkulmassa: voittoina on joko koko perheen unelmaristeily Välimerellä ensi kesänä tai hammastikut.

Uusi maksutapamahdollisuus

Arvato Finance on kehittänyt HalpaHallin asiakkaille Kukkaro-maksutavan. Kukkaro-tilin avulla asiakas voi maksaa näyttämällä kassalla ajokorttia tai henkilöllisyystodistusta. Myyjä painaa ensin nappia ja lukee sitten skannerilla kortista viivakoodin aivan samalla tavalla kuin ostoksista.

Kukkaro-tili on jo käytössä HalpaHallin verkkokaupassa, ja kesäkuusta lähtien sen avulla voi maksaa myös myymälöissä. Maksutavan hyödyntäminen edellyttää ennakkorekisteröitymistä verkossa. Maksukelpoisuuden arvioinnin jälkeen asiakkaalle myönnetään mahdollisuus tehdä ostoksia 1 500 euron arvosta.

Ilmoitus