Fiksuruoka.fi kolminkertaisti liikevaihtonsa

Koronavuosi kolminkertaisti asiakasmäärän ja liikevaihdon.

Suomalainen hävikkiruuan verkkokauppa Fiksuruoka.fi kertoo yhtiön liikevaihdon kasvaneen 12 miljoonaan vuonna 2020, edellisvuoden 3,7 miljoonaan verrattuna. Ruokatilauksia lähti yli puoli miljoonaa.

Meidän liiketoiminnassa voi olla ylpeä siitä, että mitä suuremmaksi kasvamme, sitä enemmän teemme hyvää hävikin vähentämiseksi. On ollut ilo huomata, miten innokkaasti suomalaiset ovat lähteneet mukaan hävikin vähentämiseen, yhtiön toimitusjohtaja Juhani Järvensivu sanoo tiedotteessa ja jatkaa:

Ilmoitus

Olemme äärimmäisen dataohjattu firma. Hyödynnämme dataa ja analytiikkaa ostossa, hinnoittelussa, digitaalisessa markkinoinnissa sekä verkkokaupan ja asiakaskokemuksen kehittämisessä. Uskon, että se on keskeisin syy menestykseen.

 

Uusi yhteistyö – toimitukset jo seuraavana päivänä

Fiksuruoka.fi kertoo samalla aloittavansa yhteistyön PostNordin kanssa varastologistiikan osalta. Se mahdollistaa tilausten saapumisen seuraavan arkipäivän aikana pääkaupunkiseudulla.

Olen erittäin innoissani pian alkavasta yhteistyöstä Postnordin kanssa. Uuden kumppanin myötä saamme parannettua toimitusaikoja entisestään ja tehtyä palvelustamme asiakkaille vieläkin paremman.

Fiksuruoka.fi kertoo vähentäneensä ruokahävikki 4,5 miljoonaa kiloa Suomessa. Yhtiöllä on noin 200 000 asiakasta ja noin 300 tavarantoimittajaa. Se työllistää 20 henkilöä.