Fiksuruoka: Älä unohda ruokahävikkiä jouluna

Fiksuruoka kertoo, että sen verkkokauppamyynnin myötä vähennetyt hävikkikilot ovat tuplaantuneet viime vuosien aikana.

Monilla ruoka kuuluu jouluuun ja joulupöydästä löytyy perinteisiä ruokalajeja - samalla hävikkiä saattaa syntyä tavallista enemmän. Hävikkiruokaan erikoistunut Fiksuruoka.fi haluaa nyt kannustaa suomalaisia kiinnittämään huomiota ruokahävikkiin myös jouluna. Yksi yhtiön kiireisimmistä ajoista alkaa heidän mukaansa heti jouluaaton jälkeen. 

Fiksuruoalla joulu jatkuu myös aaton jälkeen pitkälle tammikuun puolelle. Kyseessä on yksi kiireisimmistä sesongeista, kun jopa satoja yritysten joulumyynnin ylijäämätuotteita tulee myyntiin Fiksuruoan verkkokauppaan. Vuonna 2019 joulusesongin ruokahävikkiä onnistuttiin vähentämään yhteensä 180 000 kiloa, kun taas vuonna 2020 vähennettyjä hävikkikiloja kertyi jopa 365 000. Toivottavasti tänä vuonna lyödään jälleen viime vuoden ennätys ja onnistutaan vähentämään turhaa jouluhävikkiä mahdollisimman paljon, Fiksuruoan toimitusjohtaja Juhani Järvensivu sanoo tiedotteessa.

Ilmoitus

Fiksuruuan bisnes on myydä hävikkiruokaa, mutta intohimo ulottuu myös verkkokaupan ulkopuolelle ja tavoitteena on vähentää ruokahävikkiä. Heidän mukaan kaikkien olisi syytä kiinnittää asiaan huomiota kotona, niin arjesssa kuin juhlapyhinä.

Joulun ruokaostokset on tärkeää suunnitella etukäteen, ettei turhaa ruokahävikkiä syntyisi. Joulupöydän tarjoilut kannattaa kartoittaa henkilömäärän mukaan, ja neljän hengen reseptistä riittää hyvin 10–12 hengelle, kun ruoka tarjoillaan yhdessä muiden ruokalajien kanssa, Juhani Järvensivu sanoo.

Fiksuruoka.fi ja maksunvälitysyhtiö Klarna toteuttivat toista kertaa yhteisen hyväntekeväisyyskampanjan ja lahjoittivat 2 000 Fiksuruoan joulupakettia Joulupuu-keräykseen. Joulupuun kautta välitetään joululahjoja vähävaraisille sekä erityistä tukea tarvitseville lapsille ja nuorille, yhtiö kertoo lopuksi.