Tunnettujen artistien virallisten fanituotteiden kauppana tunnettu Backstage Rock Shop vietti syksyllä 10-vuotissyntymäpäiväänsä. Vaikka livetapahtumien myynti jäi viime vuonna vain murto-osaan sille budjetoidusta summasta, yritys teki ennätysliikevaihdon, mikä päättyi 1,8 miljoonaan euroon. Asiasta raportoi Backstage Rock Shop tiedotteessa tänään.
Kasvua selittää heidän mukaansa verkkokaupan kasvu. Tilauksia heiltä lähti viime vuonna yli 80 eri maahan.
Olemme huomanneet, että fanit eivät ole korona-aikana unohtaneet suosikkiartistejaan. Päinvastoin, artistien ahdinko on huomattu ja heidän työtään on haluttu tukea, yhtiön toimitusjohtaja Matti Lehtonen kertoo julkilausumassa.
Backstage Rock Shop tilittää artistille sovitun osuuden jokaisesta myydystä tuotteesta. Yhtiön riveissä on tällä hetkellä yli 50 artistia, kuten Eppu Normaali, Nightwish, Insomnium, The 69 Eyes ja Ensiferum.