Evan kyselytutkimus: Elintasosta ei tingitä ilmaston vuoksi

Kynnys autoilun ja lihansyönnin vähentämiseen ilmaston puolesta on korkea. Ympäristötekoihin ollaan kuitenkin valmiita, jos kaikki muutkin tekevät niin. Näin tuoreen tutkimuksen mukaan.

Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan tekemän kyselytutkimukseen mukaan suomalaiset tinkisivät elintasostaan ympäristön suojelemiseksi vähemmän nyt kuin vuosikymmen sitten.

Ilmoitus

– Kevään eduskuntavaalien keskusteluissa etenkin ilmastopolitiikka sai suuren huomion. Siihen nähden on yllättävää, että valmiudessa tinkiä omasta elintasosta ei ole tapahtunut kasvua, Evan toimituspäällikkö Sami Metelinen sanoo tiedotteessa.

Elintason madaltamisen kynnys on korkea kun päästään autoilun tai lihansyönnin vähentämiseen. Kulutusta ja energian kulutusta useampi olisi sen sijaan valmis rajoittamaan.

Kyselyssä esitettiin väite "saaste- ja ympäristöongelmien vähentämiseksi olen valmis tinkimään omasta elintasostani". Samaa mieltä oli 55 prosenttia suomalaisista. Määrä on sama kuin vuonna 2014 tehdyssä tutkimuksessa. Vuonna 1992 sen sijaan kolme neljästä eli 75% suomalaisista oli samaa mieltä.

 

Harva suomalainen haluaa kuitenkaan yksin taistella tuulimyllyjä vastaan. 61 prosenttia on yksimielisiä väitteen ”olisin valmis tekemään ilmastotekoja, jos saisin varmuuden siitä, että myös muut kansalaiset ryhtyvät niihin” kanssa. 18 prosenttia kansalaisista olisi valmis ympäristöystävällisiin tekoihin siitä huolimatta, mitä muut tekevät.

1980-luvulla tehdyn arvo- ja asennetutkimuksen mukaan pitkään johtanut noususuhdanne vähentää hyvän talouden arvostusta ja ympäristöhuoli kasvaa. Tällä kertaa samaa talouden nousukauden vaikutusta ei kuitenkaan ollut havaittavissa.

 

Tulokset perustuvat 2 059 iältään 18-70-vuotiaan henkilön tammi-helmikuussa Taloustutkimuksen Internet-paanelilla annettuihin vastauksiin. Virhemarginaali on 2-3 prosenttia. (Lähteenä käytetty: Elinkeinoelämän valtuuskunnan arvo- ja asennetutkimus)

Ilmoitus