Elloksen kodinsisustuskauppa kasvaa ensimmäistä kertaa vuosiin

20 miljoonaa ohitettu.

Nykyään verkkokauppana toimivan vanhan postimyyntiyritys Jotexin liikevaihto on viime vuosina laskenut. Vuonna 2013 liikevaihto oli 20 miljoonaa euroa ja 2016 vajaa 18,4 miljoonaa.

Ilmoitus

Allabolag.se:n mukaan edellinen kasvuvuosi oli 2011. Verkkokauppa on kuitenkin ollut tuottoisa koko ajan. Nyt näyttää siltä, että Jotex on panostanut, ja muun muassa tuotevalikoiman lisäys on johtanut siihen, että yritys voi vuodelle 2017 näyttää lähes 20,5 miljoonan euron liikevaihtoa.

”Korkeammat jakelukustannukset”

Kasvaneen liikevaihdon syyksi kerrotaan muun muassa huonekalujen kasvanut myynti. Yritys, joka alkujaan myi kodintekstiilejä, on myös ryhtynyt huonekalumyyjäksi. Tässä päätöksessä on kuitenkin jotain kielteistäkin, vaikka kasvu muuten on myönteistä.

- Kasvanut nettoliikevaihto johtuu muun muassa huonekalumyynnistä. Tämä taasen on johtanut korkeampiin jakelukustannuksiin.  Tämä yhdessä matalampien myyntikatteiden kanssa antaa alemman liiketuloksen viime vuoteen verrattuna, yritys kertoo tilinpäätöksessään.

Huonekalut ovat yksinkertaisesti kalliimpia käsitellä ja tämä asettaa jälkensä tulokseen, joka on 790 000 euroa. Tulos, jota voidaan verrata viimevuotiseen, jolloin yritys teki voittoa vajaat 1,7 miljoonaa euroa. Jotex Sweden AB on Ellos AB:n kokonaan omistama.