Ehandel aloitteen tekijänä – organisaatio ”Kestävä verkkokauppa” on nyt perustettu

Ruotsalaiset verkkokauppiaat ovat nyt järjestäytyneet ja uusi kestävää kehitystä ja vastuullisuutta tukeva organisaatio on perustettu.

Ruotsalaisen E-barometrin tuore raportti osoittaa, että kuluttajat valitsevat mieluiten verkkokauppiaan, joka tekee aktiivisesti töitä parantaakseen vastuullisuuttaan ja viimeisen vuoden aikana vastuullisuus ja kestävä kehitys ovat nousseet yhdeksi verkkokaupan tärkeimmistä kysymyksistä.

Helmikuun alkupuolella Ruotsin keskeisimmät verkkokauppiaat ja kestävän kehityksen asiantuntijat kokoontuivat Tukholmassa nostaakseen kysymyksen pöydälle: ”mitä on kestävä verkkokauppa?”. Aloitteen tekijänä kokoontumisessa oli verkkokauppiaiden oma asiantuntijafoorumi eli Ehandel.

Ilmoitus

Asiantuntijaryhmässä olivat suurten ruotsalaisten operaattoreiden, kuten Apotea, Ideal of Sweden, Bubbleroom, Skincity ja Bygghemma, edustajat ja heidän lopputuloksensa kyseisessä tapaamisessa oli, että ruotsalaisen verkkokaupan tärkeimmässä perspektiivissä ovat asiakkaat.

Meidän on keskityttävä siihen, minkä asiakkaat tänä päivänä yhdistävät vahvasti verkkokauppaan, itse toimitukseen. Se erottaa verkkokaupan selkeästi perinteisestä kaupasta, ruotsalaisen verkkoapteekin, Apotean, toimitusjohtaja Pär Svärdson sanoo.

 

Uusi organisaatio perustettiin

Kokoontumisessa päätettiin niin ikään perustaa uusi organisaatio, joka kantaa nimeä ”Hållbar E-handel”. Organisaation tarkoituksena on edistää kestävämpää verkkokauppaa tiedon, kommunikaation ja yhteistyön keinoin.

Tämä on todella tärkeä aloite meille kaikille, jotka teemme töitä verkkokaupan alalla, Bygghemma Groupin toimitusjohtaja Patrik Rees toteaa.

Hän on myös uuden organisaation puheenjohtaja.

Kaikkien verkkokauppiaiden on otettava suuri vastuu omasta kestävän kehityksen työstään ja siinä me autamme. Yksi keskeisimmistä kysymyksistämme tulee olemaan miten asiakkaalle tehdään yksinkertaisemmaksi valita vastuullisempi kuljetus, hän jatkaa.

Organisaatio Hållbar E-handel tarjoaa jäsenyyttä kaikille, jotka myyvät verkkokaupan kautta ja yrityksillä on myös mahdollisuus sertifioida henkilökuntaansa, jotka saavat koulutuksen kautta tiedot ja välineet yrityksen vastuullisuuskysymysten kanssa työskentelyyn.

Ilmoitus

Uusi organisaatio tarjoaa siis jäsenyyttä verkkokauppiaille, joiden mielestä kestävän kehityksen ja vastuullisuuden kysymykset ovat alalle tärkeitä ja joka haluaa oppia enemmän, miten kysymykset voi toteuttaa ja nostaa esille juuri omassa yrityksessä.

Meillä ei ole mitään illuusiota, että jokin verkkokauppias olisi 100 prosenttisesti kestävä tänä päivänä. Meillä on kuitenkin vahva usko, että 100 prosenttia verkkokauppiaista haluaa olla edistämässä kestävämpää verkkokauppaa, projektin vetäjä ja Ehandelin liiketoiminnan kehittäjänä työskentelevä Sanna Thurdin sanoo.

 

Sertifikaatti kauppiaille

Organisaatio on kehittänyt myös sertifiointiohjelman, jonka kautta yritykset voivat sertifioida yhden tai useampia henkilöitä. Koulutus kestää 12 kuukautta ja se antaa osanottajille työkalut ja tietotaidot työskentelyyn asian kanssa pitkällä tähtäimellä. Koulutukseen osallistuneet muodostavat myös oman verkostonsa, jossa on mahdollisuus vaihtaa kokemuksia, tietoja ja tehdä uusia aloitteita.

Organisaatio toimii Ehandelin alaisuudessa, mutta sitä johtaa valittu johtokunta.

Organisaatio toimii tällä hetkellä vain Ruotsissa, mutta pikkuhiljaa sen on tarkoitus levittäytyä myös Ehandelin muille markkinoille Suomeen, Norjaan ja Tanskaan. Aikatauluja uusille markkinoille leviämisestä ei ole kuitenkaan vielä annettu.

Organisaation sivuston löydät osoitteesta: www.hallbarhehandel.org