”Demotuotteet näyttävät suuntaa tulevaisuuden kestävämmälle tekstiiliteollisuudelle”

Marimekko ja kuituteknologiayhtiö Spinnova esittelivät ensimmäiset painokuosilliset vaatteet, joiden kangas on tehty ilman haitallisia kemikaaleja valmistetusta puupohjaisesta kuidusta.

Vastuullisuus lähtee suunnittelusta. Me Marimekossa uskomme, että ajaton ja kestävä design, joka tuottaa asiakkaillemme iloa vuosiksi, on vastuullinen valinta. Tuotteen elinkaaren pituuden ja vastuullisuuden maksimointi alkaa suunnittelijan työpöydältä, ja tehdyillä materiaalivalinnoilla on suuri merkitys. Kangaspainomme Helsingissä ei ole vain tuotantolaitos, vaan mitä suurimmassa määrin myös luova ideahautomo. Se tarjoaa meille ainutlaatuisia mahdollisuuksia osallistua aktiivisesti erilaisiin tutkimus- ja kehityshankkeisiin ja näin viedä koko tekstiiliteollisuutta kohti kestävämpää tulevaisuutta. Yhdessä Spinnovan kanssa olemme ottaneet merkittäviä askelia uusien puupohjaisista kuiduista valmistettujen materiaalien kehittämisessä. Olemme ylpeitä voidessamme esitellä nämä demotuotteet: Marimekko-asut, meille tyypilliset vahvat kuviot mullistavan vastuullisella kankaalla, Marimekon kuviosuunnittelu- ja tuotekehitysjohtaja Minna Kemell-Kutvonen kertoo.

Demotuotteiksi on valittu Marimekon ikoninen Unikko-kuosi ja raidat, jotka löytyvät nyt denim-tyyppisestä kankaasta valmistettuna takin, laukun ja raidallisen trikoopaidan muodossa. Väreinä ovat sininen ja punainen.

Ilmoitus

Näillä klassisilla elementeillä, suurennetuilla mittasuhteilla ja raikkailla väriyhdistelmillä leikitellen Marimekon vaatesuunnittelija Riikka Buri antoi demotuotteille modernin ilmeen, Marimekko kirjoittaa.

Asut on valmistettu Marimekko-talossa Helsingin Herttoniemessä.

 

Yhteistyö alkoi jo vuonna 2017

Puupohjaisten tekstiilien kehittäminen Marimekon ja Spinnovan välillä alkoi jo vuonna 2017.

Meille on ollut arvokasta työskennellä Marimekon kaltaisen rohkean, asiantuntevan kumppanin kanssa ja saada näkemystä kuidun ominaisuuksista ja tuotteista, joihin se sopii. Ensimmäisten prototyyppien esitteleminen globaalisti tunnetun, ikonisen brändin kanssa on Spinnova-tiimille hieno hetki, Spinnovan toimitusjohtaja ja perustajajäsen Janne Poranen sanoo.

Spinnova-teknologia muuttaa puusellun tekstiilikuiduksi ilman liuotusprosesseja tai haitallisia kemikaaleja. Spinnovan kuitutuotannossa käytetään myös noin 99 prosenttia vähemmän vettä kuin puuvillan arvoketjussa. Kun kuidusta tehty kangas on tullut vaatteena tiensä päähän sen voi kierrättää ja se myös maatuu nopeasti

 

99 prosenttia vähemmän vettä

Marimekon kunnianhimoisen vastuullisuusohjelman yksi tärkeimmistä sitoumuksista on lisätä vastuullisen puuvillan ja muiden vastuullisempien raaka-aineiden osuutta Marimekon tuotteissa ja pakkauksissa. Spinnova-kuitu on siksi erittäin lupaava uusi materiaali.

Ilmoitus

Puusellu voidaan Spinnovan teknologialla muuntaa tekstiilikuiduksi ilman liuotusprosesseja tai haitallisia kemikaaleja. Menetelmä on merkittävästi ympäristöystävällisempi kuin esimerkiksi viskoosin tai puuvillan tuotanto. Spinnova-kuidun tuotannossa käytetään noin 99 prosenttia vähemmän vettä kuin puuvillan arvoketjussa. Spinnova-kuidusta tehty kangas on täysin kierrätettävä myös käytön jälkeen, ja se maatuu nopeasti, mikä pienentää kuidun koko elinkaaren ympäristöjalanjälkeä entisestään, Marimekko kirjoittaa tiedotteessa.

Spinnova on suomalainen teknologiayhtiö, joka kehittää ekologista, mullistavaa teknologiaa selluloosapohjaisen tekstiilikuidun tuotantoon. Spinnovan patentoituun menetelmään ei sisälly lainkaan haitallisia kemikaaleja tai sivu- tai jätevirtoja, mikä tekee kuidusta maailman ekologisimman.

Spinnova on saanut muun muassa vuonna 2018 Fast Company -lehden World Changing Idea -palkinnon sekä ISPOn ja Scandinavian Outdoor Awardin ympäristötekopalkinnot vuonna 2020.