Custobar päättää vuoden miljoonarahoituksella

Aikoo panostaa kasvuun varsinkin Keski-Euroopassa.

Custobar kertoo tänään keränneensä yli miljoonan euron rahoituksen. 1,07 miljoonan euron rahoituskierros koostuu 570 000 euron pääomasijoituksesta sekä 500 000 euron lainasta, suomalainen techjätti kertoo.

Johtavana sijoittajana kierroksella on ruotsalainen Rite Ventures, jonka muita sijoituskohteita ovat muun muassa verkkokkauppa.com, Lemonsoft, Puhdistamo ja CDON. Kierrokselle osallistuivat myös Superhero Capital sekä yksityissijoittajia. 

Ilmoitus

Custobarilla on jo vankka jalansija Pohjoismaissa, ja esimerkiksi Suomessa olemme markkinajohtaja B2C-liiketoiminnan markkinointiautomaatio- ja asiakasdata-alustana. Uuden rahoituksen avulla lisäämme entisestään panostuksia Keski-Euroopassa, ja tavoitteenamme onkin löytää uusia paikallisia kumppaneita ja asiakkaita erityisesti saksankielisistä maista ja Benelux-maista, Custobarin toimitusjohtaja Tatu Kuivalahti sanoo tiedotteessa.

Custobar auttaa kauppiaita tunnistamaan asiakkaansa, keräämään asiakasdataa eri kanavista ja hyödyntämään tietoa personoidusti.

Customer Data Platform -palvelun (CDP) avulla verkko- ja kivijalkakaupat voivat tarjota tarkkaan kohdennettua markkinointia ja parempaa palvelua kuluttajille. Custobarilla on yli 100 asiakasta yli kymmenessä maassa. Suomessa Custobaria käyttävät muun muassa Hesburger, Pentik, Ruohonjuuri ja Tokmanni.

Asiakasdata on edelleen hyvin alihyödynnetty resurssi, joten näemme Custobarin tuotteella merkittävää potentiaalia kuluttajamyyntiä tekevissä yrityksissä. Custobarin kasvuluvut, referenssit ja korkea asiakastyytyväisyys myös vakuuttivat meidät, Rite Venturesin Managing Partner Christoffer Häggblom sanoo.

Custobarin liikevaihto on ollut nousussa viime vuodet ja yhtiö ennakoi 50 prosentin kasvua tänä vuonna. Liikevaihdon odotetaan laskeutuvan noin 2,7 miljoonaan euroon.

Custobar on aloittanut hiljattain yhteistyön myös Sanoma Media Finlandin kanssa ja tämän ansiosta markkinoijilla on mahdollisuus valmistautua kolmannen osapuolen evästeiden poistumiseen. 

Teemme koko ajan töitä palvelumme kehittämiseksi, jotta asiakasdatan uusilla luovilla keinoilla voidaan kasvattaa liiketoimintaa. Yhtenä esimerkkinä tästä Custobarin asiakkaat voivat nyt hyödyntää asiakasdatastaansa display- ja videomainonnan kohdentamiseen Sanoman mainosverkostossa, Tatu Kuivalahti sanoo.

 

Ilmoitus

LUE MYÖS: ”Custobariin kerättyä asiakasdataa voi hyödyntää kaikissa asiakaskohtaamisissa”