Carlson rantautui Kalasatamaan verkkokaupan noutopisteellä

"Vastaanotto on ylittänyt odotuksemme."

Kun kauppakeskus REDI avasi ovensa syyskuun puolivälissä Helsingin Kalasatamassa, monen huomio kiinnittyi toisessa kerroksessa olevaan Carlsonin liikkeeseen. Tähän asti lähinnä Savon sydämessä ainakin kivijalkatasolla tunnettu tavaratalo teki ensiesiintymisensä pääkaupunkiseudulle – vieläpä yhdessä yleisen mielenkiinnon polttopisteistä.

Ilmoitus

– Kyseessä on ensimmäinen Carlsonin kodinmyymälä Poimimme tavaratalojemme valikoimista kodin ja keittiön parhaat laatutuotteet, ja rakensimme niistä pienempiin liiketiloihin sopivan, kohdennetun paketin, ostaja Satu Lappalainen kertoo tiedotteessa.

Positiivinen kokemus

Carlsonin kodinmyymälästä löytyy ruoanlaiton ja sisustamisen tuotteita sekä tarpeelliset keittiön pienkoneet. Houkuttelevuuteen ja elämyksellisyyteen panostetaan, jotta asiakasvirtojen mielenkiinto heräisi.

– Tuote-esittelyjen ja tapahtumien tarkoituksena on entisestään madaltaa kynnystä tulla tutustumaan valikoimiimme, Satu Lappalainen selittää. Haluamme tarjota unohtumattomia kokemuksia, ja Carlsonin tuttu, hyvä ja asiantunteva palvelu on tässä avainasemassa.  Kuka tahansa, joka kokkaa kotioloissa tai etsii lahjavinkkejä, löytää meiltä tarpeellisia tuotteita ja hyviä ideoita, Satu Lappalainen sanoo. Herätämme inspiraatioita esimerkiksi kattauksia esittelemällä, ja teemme asioinnista kaikin puolin positiivisen kokemuksen.

Kodinmyymälässä on myös Carlsonin verkkokaupan noutopiste. Sinne voi tilata mitä tahansa koko tavaratalon valikoimasta, josta esimerkkinä mainittakoon Villeroy&Bochin mallisto kokonaisuudessaan.

– Vastaanotto on ylittänyt odotuksemme kaikin puolin, Satu Lappalainen kertoo. Vaikka meitä ei pääkaupunkiseudulla vielä niin hyvin tunneta, palaute on ollut pelkästään positiivista. Moni on tullut sanomaan, että juuri tällaista täällä tarvitaan.

Oy Carlson on vuonna 1859 perustettu perheyritys, joka tarjoaa työpaikan lähes 400:lle kaupan ammattilaiselle. Yrityksellä on tavaratalot Kuopiossa, Mikkelissä ja Joensuussa sekä rautakaupat näiden kaupunkien lisäksi myös Savonlinnassa, Varkaudessa ja Iisalmessa. Laadukkaisiin keittiötarvikkeisiin keskittyvät kodinmyymälät löytyvät Helsingin Kalasataman kauppakeskus REDIstä sekä Jyväskylän keskustasta Halosen myymälän yhteydestä.