Budbee Boxit ilmestyvät myös Ouluun

Löytyy huomisesta alkaen useista Arinan toimipisteistä - lisäsijainnit suunnitteilla.

Fossiilittomiin kuljetuksiin erikoistunut Budbee kertoo tänään lanseeravansa pakettiautomaattinsa, Budbee Boxit, myös Ouluun. Yhtiö kertoo tiedotteessa, että automaatit tarjoavat kuluttajille täysin uusia ominaisuuksia, joiden avulla he voivat seurata paketin matkaa reaaliajassa ja vaihtaa toimitustapaa joustavasti automaateista kotiovelle ja päinvastoin vielä yhtä vuorokautta ennen toimitusta. 

Tavoitteenamme on helpottaa asiakkaidemme arkea, ja olemme onnistuneet siinä hyvin – asiakastyytyväisyys kotimaan kotiinkuljetuksissa on 4,95/5. Nyt pyrimme samaan pakettiautomaattien kanssa. Lanseeraamalla Budbee Box -pakettiautomaatit tarjoamme palveluja myös niille, joille verkkokauppapaketti on helpompi noutaa automaatista vaikkapa ohikulkumatkalla tai kauppareissulla. Meille tuttuun tapaan hyödynnämme teknologiaamme, jotta pystymme tarjoamaan suomalaisille sellaisia toimintoja, joita ei ole ollut markkinoilla aikaisemmin, Budbeen kaupallinen johtaja Rita Kerola kertoo.

Ilmoitus

Budbee toimittaa fossiilittomasti Helsingin logistiikkakeskuksesta ja se koskee myös pohjoiseen ulottovia kuljetuksia. 

Budbeen pakettipalvelut mahdollistavat entistä sujuvamman arjen osuuskaupan omistajille. Asiakaslähtöiset, kätevät ja helppokäyttöiset ratkaisut omien verkkokauppatoimitusten noutamiseen oman ostosreissun varrella tukevat vaivatonta asioimista, ja lähdemme innolla avaamaan uutta pakettiautomaattiverkostoa Budbeen kanssa, Osuuskauppa Arinan ryhmäpäällikkö Antti Siuruainen kertoo.

 

Budbee kertoo, että verkkokauppaostoksia pääsee tilaamaan 26.11. alkaen Budbee Box pakettiautomaatteihin seuraaviin Arinan toimipisteisiin: Prisma Limingantulli, Prisma Raksila, Sale Maikkula, S-Market Kaakkuri,  S-Market Kaukovainio, S-Market Kello.