Booztin päätös portittaa asiakkaita sai laajaa kiitosta

Ehandel uutisoi perjantaina muotijätti Booztin ”Fair usesta”. Yritys antoi porttikiellon 9000 asiakkaalle, jotka palauttavat leijonanosan tekemistään ostoksista. Päätös on kiinnostanut verkkokauppiaita ja saanut hyvää palautetta kautta linjan.

- Asiakkaat, joita asia koskee ovat tietysti olleet tyytymättömiä. Olemme kuitenkin saaneet todella positiivista palautetta niin asiakkailta, alamme yrityksiltä kuin sijoittajilta. Monet suhtautuvat myönteisesti ympäristövaikutusten vähentämiseen poistamalla turhat palautukset. Täytyy kuitenkin korostaa, että ostettaessa onlinella, on myös palautuksia, jotka ovat välttämättömiä. 99,7 prosentille asiakkaistamme ”Fair usella” ei ole merkitystä ja he voivat tehdä ostoja, kuten ennenkin, Anders Enevoldsen, Booztin Head of Investor Relations and Corporate Communications kertoo Ehandelille.

Kokonaisuudessaan tauolle laitettuja asiakkaita on 0,3 prosenttia Bootzin asiakastietokannasta.

Ilmoitus

- Niillä asiakkailla, joita tämä koskee keskimääräinen palautusprosentti on noin 90 prosenttia 12 kuukauden aikana tiheällä taajuudella tai muulla poikkeavalla käytöksellä, Enevoldsen sanoo.

Hän kertoo edelleen yrityksen sopeuttavan jatkuvasti algoritmia, joka perustuu poikkeavaan digitaaliseen jalanjälkeen. He ovat myös käyneet dialogia asiakkaidensa kanssa, jotka ovat joutuneet ”Fair use”-filtteriin väärin perustein.

 

Perjantaina uutinen herätti suuren mielenkiinnon Pohjoismaissa ja Suomessa sitä kommentoitiin muun muassa Verkkokauppiaat Facebook-sivustolla.