Bloomberg: Amazonin robotit auttavat kotona jo ensi vuonna?

Testataan työntekijöiden kodeissa.

Ilmoitus

Oma robotti kotona, joka auttaa eri tehtävissä? Verkkokauppajätti Amazon on kehittämässä robottia kotikäyttöön, jo ensi vuodeksi, kertoo uutistoimisto Bloomberg.

Verkkokauppajätti Amazon tarjoaa jo nyt pilvipalveluja menestyksekkään verkkokauppatoiminnan lisäksi. Mutta jos Bloombergin uutiseen on uskominen, niin tulevaisuudessa Amazonista voi kehittyä myös varteenotettava robottiyhtiö. Jo nyt Amazon käyttää varastoissaan robotteja, mutta sen lisäksi Amazon haluaisi myydä apulaisia kuluttajien koteihinkin.

Bloombergin tietojen mukaan Amazon kehittää aktiivisesti kotirobotteja ja rekrytoi parhaillaan teknologian osaajia projektia varten. Tuotekehityksessä saatetaan päästä jo tämän vuoden lopulla siihen pisteeseen asti, että laitteiden testaaminen työntekijöiden kodeissa voidaan aloittaa. Mikäli aikataulu pitää, robottien myynti kuluttajille voitaisiin aloittaa jo ensi vuonna.

Bloombergin lähteet eivät osaa kertoa millä tavoin robotti käytännössä voisi auttaa isäntäänsä tai emäntäänsä. Ilmeisesti robottia voisi kuitenkin ohjata puheella (Alexa). Robotit osaavat kuitenkin navigoida itsenäisesti konenäön ansiosta.