Black Fridayna hankitaan vaatteita ja elektroniikkaa – tuttuus on valttia

Näin ainakin Klarnan tuoreen kyselyn mukaan.

Maksupalvelujätti teki kyselytutkimuksen, jonka mukaan leijonanosa suomalaisista aikoo shoppailla Black Fridayn aikana. Ikäryhmittäin innokkaimpia ovat 36-45-vuotiaat ja miehet kertovat shoppailevansa BF:n aikana naisia todennäköisemmin.

Viime vuonna yli puolet suomalaisista tekivät ostoksia Black Fridayn aikana ja tänä vuonna yhä useampi suunnittelee tekevänsä ostoksia silloin. Tänä vuonna suurin muutos on ostosten tekeminen verkosta, mikä on ymmärrettävää ja jopa toivottavaa pandemiatilanteen takia, Klarnan markkinointijohtaja Jannicka Nyman sanoo tiedotteessa.

Ilmoitus

Ja mitä sitten klikataan ostoskoriin? Klarnan selvityksen mukaan 55 prosenttia vastaajista aikoo hankkia vaatteita ja kenkiä. 53 prosenttia vastaajista aikoo hankkia elektroniikkaa ja sen jälkeen tulevat kauneudenhoito (22 prosenttia), urheilu- ja vapaa-ajan tuotteet (20 prosenttia) ja ruokaa ja juomiakin aikoo shoppailla 19 prosenttia kyselyyn vastanneista.

 

Rahan käyttö?

Hintaopas julkaisi eilen tutkimuksen, jonka mukaan suomalaiset aikovat käyttää Black Fridayn aikana keskimäärin 635 euroa ostoksiinsa.

Klarnan mukaan entistä useampia aikoo tehdä ostoksia Black Fridayna, mutta moni uskoo kuitenkin käyttävänsä edellisvuotta vähemmän rahaa. Poikkeuksena ovat silti 18-25-vuotiaat, jotka aikovat shoppailla edellisvuotta enemmän. Nuorten ikäluokka aikoo myös seurata tarjouksia haukan silmin tehdäkseen parhaat löydöt.

Ostaminen on siirtynyt tänä vuonna verkkoon eikä syksyn kampanjat ole mikään poikkeus, sillä 58 prosenttia kertoo ostavansa vallitsevan tilanteen vuoksi enemmän netistä. Poikkeuksen tekevät yli 55-vuotiaat, jotka eivät aio ostella netistä enempää vain viruksen vuoksi. 27 prosenttia Klarnan kyselyyn vastanneista aikoo tehdä kaikki ostonsa netissä ja pääosin verkossa shoppailee 43 prosenttia.

Kolme neljästä aikoi hankkia joulualahjat BF:n aikana. Ostoskoriin löytävät tavallisimmin myös ne tuotteet, jotka ovat jo entuudestaan tuttuja. 85 prosenttia eli miltei kaikki kertoi ostavansa tuotteita, joita hankkii muutenkin.

Klarna esitteli Cintin kanssa tekemänsä kyselytutkimuksen tulokset eilen. Kyselyyn osallistui yli 1000 suomalaista.

Ilmoitus