Black Friday: Kova tahti Maxikarkin varastolla – myyntiennätys jo torstaina

Vuoden myyntiennusteet jälleen uusiksi.

Ilmoitus

Maxikarkin varastolla riittää vipinää.

Maajohtaja Matias Toukonen kertoo, että jo perjantain aamupäivä osoitti, että yritys tulee murskaamaan myyntiennätykset ja että vuoden myyntiennustetta joudutaan nostamaan jälleen kerran.

Aikaisemmin elokuussa kerroimme kuinka Maxikarkki rikkoi miljoonan myyntirajan etuajassa ja oli myynnin suhteen aikataulua edessä. Silloin odotukset koko vuoden myynnille olivat noin 1,5 miljoonaa euroa.

- Vaikkakin Black Friday -huuma varsinkin tänä vuonna vaikuttaa saavan myös paljon vastareaktioita aikaiseksi niin meillä uutena verkkokauppiaana viikonloppu on merkittävä tilaisuus varmistaa paikkaamme netin parhaana herkkuverkkokauppana. Ennätysmäärä kävijöitä ja yhden päivän myyntiennätys tehtiin jo eilen torstaina kun illalla potkaisimme käyntiin Black Weekend -alennukset, Toukonen sanoo.

Kymmenkertainen myynti

Maxikarkin omistaa Net Trading Group Åland Ab, Net Trading Group AB:n tytäryhtiö. NTG on verkkokauppayritys, joka toimii pohjoismaisilla markkinoilla.

- Muun muassa joulumakeiset liikkuvat hyvin, mutta hyvin laajalla rintamalla nyt myydään tuotteita. Tarjoamme koko viikonlopun ilmaiset toimituskulut sekä tukun valittuja huipputarjouksia jopa 60 prosentin alennuksin. Lisämausteena kaikki viikonlopun aikana ostaneet voivat voittaa 250€ arvoisen Norwegian-matkalahjakortin joten nyt kannattaa tilata! Odotan, että vähintään kymmenkertaistamme normaalin viikonloppumyynnin. Olemme varhain varmistaneet, että varastomme on valmiina tähän paineeseen joten kaikki näyttää hyvältä, Toukonen pättää.