Biltema ei pelkää verkkokauppaa – suunnittelee uusia tavarataloja Suomeen

Vähintään 5 000 neliönmetrin kokoisia tavarataloja.

Ilmoitus

Kun monia kauppaketjuja pelottaa tänä päivänä verkkokauppojen kasvava vaikutus perinteisillä kivijalkamyymälöiden markkina-alueilla, Biltema-konserni haluaa kääntää tilanteen edukseen ja suunnittelee avaavansa useampia ja aiempaa isompia tavarataloja kaikissa Pohjoismaissa, lähitulevaisuudessa myös Suomessa. Kaikki paikkakunnat, joilla on sopiva asiakaskunta ja joiden asiakkaat toivovat sinne Biltema-tavarataloa, ovat Biltema Suomelle varteenotettavia kauppapaikkakuntia.

– Viime vuosina kasvua on ollut etenkin muissa Pohjoismaissa, kun taas Suomessa laajentumisajatus on saanut liian vähän huomiota. Nyt fokus on kuitenkin kääntymässä vahvasti Suomen suuntaan. Varsinkin näinä aikoina on tärkeää, että näytämme kyntemme, sanoo Biltema Suomi Oy:n toimitusjohtaja Tom Lång, lehdistötiedotteessa.

Biltema Suomella on oma maakohtainen laajentumissuunnitelmansa, joka pitää sisällään useiden uusien myymälöiden avaamisen lähivuosien aikana.  Biltema ilmoittaa, että sen työpöydällä on useita kohteita, ja myös uusia mahdollisuuksia kartoitetaan koko ajan aktiivisesti. Tontteja uusille tavarataloille toivotaan löytyvän ensisijaisesti Porista, Kotkasta, Hämeenlinnasta, Rovaniemeltä ja Mikkelistä.

– Tontin pitäisi olla kooltaan vähintään 15 000 neliötä, ja se saisi mielellään sijaita liikenteen välittömässä läheisyydessä. Emme ole kiinnostuneita vuokratonteista, vaan haluamme omistaa sekä kiinteistön että tontin. Tulemme siis jäädäksemme paikkakunnalle, kertoo Ronny Haglund, joka toimii kiinteistö- ja laajentumisasioissa Biltema Suomen edustajana ja Buffin Real Estate Finland Oy:n kiinteistö- ja rakennusprojektivastaavana.

Buffin omistaa ja manageroi Suomen Biltema-tavarataloja ja niiden tontteja. Sekä Biltema että Buffin ovat perheyrityksiä.

Konseptimyymälät kahviloineen

Kasvavat asiakasmäärät ja monet isokokoiset tuotteet vaativat uudenlaista ja laajempaa ajattelutapaa. Tilavaatimukset ovat kasvaneet niin paljon, että Biltema rakentaa mieluiten vähintään 5 000 neliönmetrin kokoisia tavarataloja. Aiempaa suuremmat tavaratalot vaativat myös isommat pysäköintitilat ja niitä ympäröivät viheralueet. Hyvät ja toimivat pysäköintialueet ovat erityisen tärkeitä asiakkaille, jotta he saavat helposti lastattua ja kuljetettua tekemänsä isotkin ostokset.

– Kokemuksemme mukaan parhaiten menestyvät suuret konseptimyymälät, joiden valikoima on laaja ja kattava. Asiakkaamme haluavat tavarataloihin tullessaan, että koko tuotevalikoima on heti saatavilla, sillä heillä on harvoin aikaa odottaa toimituksia. Me Biltemassa toteutamme asiakkaidemme toiveet, Lång lupaa.

Tämän lisäksi Biltema haluaa tarjota asiakkailleen entistäkin mukavamman ostosreissun ja on alkanut rakentaa kahviloita tavarataloihinsa. Kahvilakonsepti on rakennettu koko perheen tarpeita ajatellen, joten Biltema Caféssa on paljon valinnanvaraa niin aikuisille kuin lapsillekin. Tällä hetkellä Suomessa on kaksi Biltema Caféta, Kempeleen ja Raision tavaratalossa, mutta lisää kahviloitakin on suunnitteilla.

Ilmoitus