Bemz: Tavoitteena kannattava kasvu

Yritys kasvatti myyntiä ja teki paremman tuloksen uuden toimitusjohtajan ensimmäisen vuoden jälkeen.

Ilmoitus

Vuonna 2005 perustettu verkkokauppayritys Bemz, jonka varsinainen toiminta keskittyy myymään suunniteltuja päällisiä IKEA-kalusteisiin, on laajentanut toimintaansa maailmanlaajuiseksi.

Viime vuoden toukokuussa Lekmer-perustaja Niklas Jarl otti ohjat käsiinsä kun Bemzin perustaja Lesley Pennington siirtyi Bemzin varatoimitusjohtajaksi.

Ensimmäisenä toimitusjohtajavuotenaan Niklas Jarl on ennen kaikkea keskittynyt tuottavuuden muutokseen.

- Alusta lähtien olen keskittynyt luomaan edellytyksiä yrityksen tuottoisaan kasvuun. Olemme muun muassa toteuttanet uuden markkinointistrategian mahdollistaaksemme vahvemman globaalisemman kasvun pienemmällä asiakashankintakustannuksella, muokanneet toimintaketjua ajatellen kasvavaa kapasiteettia ja toiminta-ajan puolittamista sekä lanseeranneet valikoimaa laajentaaksemme kohderyhmää, Niklas Jarl kertoo Ehandel.fi:lle lähettämässään lehdistötiedotteessa.

Tammikuun mustat luvut

Strategiset projektit ovat pitäneet Bemzin kiireisenä, mutta silti yritys ehti sekä kasvattaa myyntiään 18 prosentilla että saamaan aikaisempaa paremman tuloksen.

Viime vuoden aikana Bemz ehti muun muassa toteuttaa onnistuneen kampanjan IKEAN ja suunnittelija Tom Dixonin kanssa sekä toteuttaa Black Weekin, jonka tuloksena oli noin 300 prosentin kasvu.

25 000 asiakasta on ostanut Bemziltä tuotteita vuoden 2017 aikana eikä tämäkään vuosi näytä tuovan pettymyksiä.

Ilmoitus

- Vuosi 2018 on lähtenyt käyntiin 40 prosentin myyntikasvulla ja mustilla numeroilla tammikuun viimeisellä rivillä. Tämä on todiste siitä, että olemme oikealla tiellä, Niklas Jarl toteaa.

Kustannustietoisuus muuttunut

Yllä mainittujen muutosten lisäksi Bemz on kokonaisuudessaan tarkistanut kustannuksiaan.

- Tärkein tavoite on ollut saada yritys tuottavaan kasvuun ja tätä varten tarvitaan suhteellisen suuria muutoksia lyhyessä ajassa. Yrityksellä on nykyään täysin toisenlainen kustannustietoisuus, ja tämän ansiosta olemme jo nyt nähneet tuloksen parantuneen ja myös myynnin kasvaneen. Täyskäännöksen toteutus nähdään kuitenkin kokonaisuudessaan vasta vuoden 2018 toisella puoliskolla, Niklas Jarl kirjoittaa.

Otit vastuun yrityksestä sen perustajan jälkeen, millaiset mahdollisuudet ja vaikeudet se tuo mukanaan?

- Kuten kaikissa tj-vaihdoksissa yritykseen on mahdollisuus saada sysäys uudella johtamisella ja uusilla näkökulmilla. Vaikeudet muodostuvat ennemminkin jos siirto toteutetaan ilman vahvaa panosta organisaatiossa. Meidän tapauksessa prosessi hoidettiin mielestäni hyvällä tavalla sekä hallituksen että entisen toimitusjohtajan puolelta.

Hankinnat eivät ole poissuljettu

Vaikka Bemz kasvatti tuottoaan lähes viidenneksellä kuluneen vuoden aikana, Niklas Jarl toteaa, että yritys oli pakotettu pidättelemään myyntiään. Tämä johtui tuotannon muutoksista, jotka vaikeuttivat samalla myynnin kasvua.

- Nyt tuotantokapasiteetti kasvaa sujuvasti, mikä mahdollistaa nopeamman kasvutahdin jatkossa, Niklas Jarl huomauttaa.

Nyt Bemz, joka vain muutama vuosi sitten priorisoi kasvun ennen tuottavuuden, on muuttanut strategiaansa täysin. Tuottavuus ja hallittu kasvu ovat nyt avainasemassa. Suunnitelmissa on myös, että liikevaihto Ruotsin ulkopuolisissa maissa, joka nyt on jo 70 prosentissa, kasvaa entisestään.

- Lyhyen ajan tähtäimellä työskentelemme parantaaksemme tarjontaamme useammilla maantieteellisillä markkinoilla sekä kehittää tuotteitamme. Pitkällä tähtäimellä emme poissulje mahdollisuutta kasvaa myös hankintojen kautta, sekä pohjoismaisilla markkinoilla että maailmanlaajuisesti, Niklas Jarl toteaa.