Avasi kaupan 80 miljoonan asiakkaan markkina-alueelle – Amazon jatkaa kasvamista

Yli 1000 turkkilaista kauppaa myy tuotteittaan Amazonin ensimmäisessä kaupassa.

Ilmoitus

Jatkuvaa kasvua tavoittelevaa Amazon avasi viime viikolla kaupan Turkissa. Sen myötä aukesi myös 80 miljoonan asukkaan maan markkina-alue.

Turkin talous kasvoi viime vuonna 7,4 prosenttia. Kasvun odotetaan hidastuvan tänä vuonna, mutta 4,1 prosentin kasvu on kuitenkin eurooppalaista kärkitasoa, Indenpendent -lehti kirjoittaa.

Vakuutukset vertailuun?

Amazonin kerrotaan myös siirtyvän lähitulevaisuudessa vakuutusten pariin. Verkkokauppajätti ei tosin möisi omia vakuutuksia, vaan kehittäisi palvelun, jonka avulla asiakas voi verratta eri yhtiöiden vakuutuksia.

Indenpendent –lehti tiettää, että Amazonin neuvottelee Euroopan suurimpien vakuutusyhtiöiden kanssa uudesta sivustosta. Julkaisemisajankohdasta ei kuitenkaan tässä vaiheessa ole tietoa.