Autosta ei luovuta

”Yli 70 prosenttia aikoo tänäkin kesänä matkailla, mutta tekee sen Suomessa autolla”

Näin kertoo Tori.fi:n tänään julkaisema tiedote. Vallitsevassa tilanteessa suomalaiset turvautuvat yhä enenevissä määrin omaan autoon ja kolmasosa suomalaisista suunnittelee vähentävänsä joukkoliikennematkailua koronakriisin seurauksena. Liki kolmasosa tekee ulkomaanmatkansakin aiempaa todennäköisemmin henkilöautolla.

Kauppapaikka Tori.fi kertoo, että käytettyjen autojen kauppa on ollut tänä vuonna historiallisen vilkasta ja liikenne on vain yltynyt korona-aikana. Vuorokausikohtainen kävijämääräkeskiarvo on kasvanut viime vuodesta 22 prosenttia. Autokaupassa on yksittäisiä kävijöitä noin 30 000 per vuorokausi. Suomalaisista autonomistajista liki kolmasosa sanoo, että koronakriisi on tehnyt autosta luopumisesta aiempaa epätodennäköisempää. Tiedot selviävät Tori.fi:n huhtikuun lopussa tekemästä kyselytutkimuksesta, jossa vastaajia oli 1928.

Ilmoitus

92 prosenttia tekee nyt kotimaanmatkailunsa autolla. Ja 72 prosenttia aikookin matkailla kotimaassa myös tänä kesänä. Syyt ovat luonnollisesti viruspelossa. Ei siis ihme, että autokaupassa on nousun elkeitä. Juuri eilen markkinointitoimisto ToinenPHD:n tutkimus kertoi innostuksen käytettyjä autoja kohtaan olevan 12 prosentin nousussa. Yli kaksi kolmasosaa suomalaisista uskoo autoilevansa tänä kesänä enemmän tai saman verran kuin olisi autoillut ilman koronakriisiä, Tori.fi:n autoliiketoiminnasta vastaava johtaja Jenni Tuomisto toteaa.

Polttoaineen tämän hetkinen hinta vaikuttaa luonnollisesti yksityisautoilun kiinnostavuuteen ja 40 prosenttia sanoo sen lisäävän yksityisautoilun mielekkyyttä.

91 prosenttia kyselytutkimukseen vastanneista kertoi käyttävänsä jatkuvasti henkilöautoa. Vastaajista 71 prosenttia oli miehiä ja 28 prosenttia naisia. Loput eivät halunneet määritellä sukupuoltaan.

 

1220 käyttäjää tunnissa

Kolmasosa kyselyyn vastanneista kertoi, että koronan aiheuttama kriisi on tehnyt autosta luopumisesta aiempaa epätodennäköisempää. Vain seitsemän prosenttia sanoo sen lisänneen auton myymisen todennäköisyyttä, vaikka taloudellinen tilanne on tällä hetkellä vaisu.

Autottomista henkilöistä joka kymmenes on haaveillut omistusautosta ja päättänyt myös toteuttaa haaveensa vallitsevassa tilanteessa.

Tori.fi:n autokaupassa kuluva vuosi on kokonaisuutena ollut ennätyksellisen vilkas. Vuorokausikohtainen kävijämääräkeskiarvo on kasvanut 22 prosenttia viime vuodesta. Keskiarvo on nyt liki 30 000 yksittäistä kävijää per vuorokausi. Koronakriisin alussa kasvu taittui hetkellisesti, mutta pääsiäisen jälkeen kasvua on ollut viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna 30–40 prosenttia, Tuomisto kertoo.

Tori.fi:n autokaupassa vierailee nyt joka tunti keskimäärin 1220 yksittäistä käyttäjää. Haetuimmat automerkit ovat tällä hetkellä BMW, Volvo, Toyota, Ford, Saab, Audi, Opel, Mercedes-Benz, Peugeot ja Chevrolet. Uusissa autoissa Suomen suosituin merkki on Toyota.

Ilmoitus

Ristiriitaista on se, että eniten ilmoituksia tehdään Volkswagenista, joka ei hauissa yllä edes kymmenen kärkeen. Ja taas haetuin merkki BMW on ilmoituksissa vasta kymmenentenä. Ennen sitä ovat Toyota, Mersu, Ford, Volvo, Opel, Nissan, Peugeot ja Audi, Tuomisto vertaa.

 

Kampanja autokauppiaille

Kuten Ehandel kertoi jo aiemmin, Tori.fi ojensi huhtikuun alussa auttavan kätensä autoalalle ja päätti antaa kauppansa loppuvuodeksi autokauppiaiden käyttöön ilmaiseksi. Yksityishenkilöille palvelu on aina ilmainen.

Autokaupat saavat siis ilmoittaa myynnissä olevia autojaan ja perustaa omia alasivujaan kauppapaikan sisälle joulukuun loppuun maksutta.

Viime viikkojen aikana 120 autokauppaa on avannut ovensa Torissa. Tarjolla olevien autojen määrä on kasvanut huhtikuun alusta 5000:llä – kokonaismäärä on nyt yli 80 000. Asiakasyhteydenottojen määrä Tori.fi:n kautta autokauppiaille on tämän vuoden aikana kasvanut 25 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta, Tuomisto sanoo.

Tori.fi:n yksityiskäyttäjien Autot-palvelu on kasvattanut tänä vuonna kävijämääräänsä 30 prosenttia, hakujen määrää 16 prosenttia ja ilmoitusten määrää neljä prosenttia. Vertailuajanjakso on tammikuun alusta huhtikuun loppuun.

Tilaa

Ethän ole unohtanut uutiskirjettämme Ehandeluutiset?

Kiitos!