Antaa joululahjojen sijaan noin 4500 euroa hyväntekeväisyyteen

”Toivottavasti lahjoitukset tuovat jouluisen valonpilkahduksen apua tarvitseville perheille”

Teknologiayhtiö Columbia Road antaa tänä vuonna joululahjoihin muutoin käytettävät rahat apua tarvitseville perheille yhtiön molemmissa kotimaissa Suomessa ja Ruotsissa.

Suomessa jokainen työntekijämme saa päättää, lahjoittaako jouluavun Hope ry:lle vai Jouluapua.fi:lle, jonka kautta voi valita myös tietyn perheen lahjoituksen kohteeksi. Toivottavasti lahjoitukset tuovat jouluisen valonpilkahduksen apua tarvitseville perheille, ja että mahdollisimman moni muukin tekisi lahjoituksen tänä jouluna, Columbia Roadin Managing Partner Sirkka-Liisa Rotinen toivoo.

Ilmoitus

Lahjoitusten yhteenlaskettu arvo on yhtiön mukaan noin 4500 euroa.

 

Työntekijät saivat extrapalkkaa hyväntekeväisyystyöstä

Columbia Roadilla on ollut vuoden 2020 aikana meneillään myös Good Impact-ohjelma, jonka puitteissa yhtiön työntekijät ovat voineet tehdä 30 tuntia kuukaudessa töitä valitsemansa hyväntekeväisyysprojektin piirissä. Työ on tehty vapaa-ajalla ja Colmbia Road on maksanut siitä ylimääräistä tuntipalkkaa kuukausipalkan päälle.

Yhtiö kertoo, että työntekijät lähtevät usein mukaan organisaatioihin, joihin heillä on jokin henkilökohtainen sidos ja tänä vuonna he ovat olleet mukana muun muassa maahanmuuttajien työllistymistä edistävässä projektissa sekä aloittamassa mielenterveysorganisaatiota tukevaa projektia.

Työntekijä on esimerkiksi auttanut maahanmuuttajia kouluttautumaan ja työllistymään ohjelmointitehtäviin, joissa ei tarvita suomen kieltä.

Toinen hyväntekeväisyysprojekti on ollut MIELI Suomen Mielenterveys Ry:lle tehty projekti, jossa pistettiin Columbia Roadin osaaminen käyttöön ja he kehittivät muun muassa yhdistyksen web-analytiikkaa.