Amazonin shoppingpäivä on nyt ohitse – myi yli 250 miljoonaa tuotetta

“Miljoona kannettavaa tietokonetta”.

Amazonin vuosittainen ostojuhla Prime Day, joka pistää verkkokauppaan vauhtia myös kesäkuumalla, on nyt tältä vuodelta ohitse. Nimestään huolimatta alennukset eivät rajoitu vain yhteen päivään ja tämä asia vaikuttaa olevan melko mahdoton, mitä tulee verkkokaupoissa oleviin alennuksiin. Virallinen ostojuhla oli 21-22. kesäkuuta.

Verkkojätti on nyt kertonut myös numeroita päiviin liittyen ja kuten tavallista he päättävät itse millaisia lukuja esittelevät. Se kuitenkin kerrotaan, että Prime Day-juhlallisuuksien aikana myytiin 250 miljoonaa tuotetta.

Ilmoitus

Osa maailman eniten myydyistä kategorioista sisälsivät elektroniikkaa ja Amazon-tuotteita, yhtiö kertoo.

Prime-jäsenet ostivat samalla tavaroita koulun alkua ajatellen ja hankkivat muun muassa yli 600 000 selkäreppua, miljoona kannettavaa tietokonetta, miljoona paria kuuloketta, 240 000 vihkoa, 40 000 minilaskinta ja 220 000 Crayola-tuotetta.

Verkkokauppias on myös sitä mieltä, että tämä oli kaikkien aikojen suurin Prime Day kolmannen osapuolen myyjien osalta alustalla. Erityinen pieniin kauppiaisiin kohdistunut kampanja toi kunnon kasvun heidän myyntiinsä edellisvuoteen verrattuna.

Asiakkaat käyttivät yli 1,9 miljardia dollaria yli 70 miljoonaan tuotteeseen pieniltä yrityksiltä kampanjaperiodin aikana. Myynti kasvoi yli 100 prosenttia verrattuna Prime Dayhin lokakuussa 2020.

Mitä me voimme nähdä Amazon sanoo tämän olleen kaikkien aikojen suurin Prime Day. Tosin he sanovat, että se oli kaikkien aikojen suurin Prime-jäsenille 20 maassa.