Amazon lisää kierroksia – tilasi 20 000 uutta autoa

Verkkokauppajätti jätti jättitilauksen Mercedes-Benzille.

Ilmoitus

Amazon arvioi alun perin tilavansa Mercedes-Benziltä 4500 pakettiautoa. Lisätyn autokapasiteetin avulla tilaukset saataisi entistä nopeammin toimitettua asiakkaalle alihankkijoiden toimesta. Kiinnostuneita alihankkijoita oli kuitenkin niin paljon, että Amazon päätti lopulta tilata 20 000 uutta Mersua.

Amazonin automäärä on kuitenkin kaukana kolmannen osapuolen logistiikan markkinajohtajista. Maailman suurin, United Parcel Service (UPS), käyttää 119 000 autoa. FedEx:in vastaava lukema on 60 000.

Dieseliä sähkön sijaan

Amazonin tilaus, joka koskee vain dieselautoja – ei yhtään sähköautoa – ei kuitenkaan saa pelkkää kiitosta. Kestävää kehitystä ajattelevat tahot ovat reagoineet uutiseen negatiivisesti.

- Kuinka paljon päästöjä nämä autot tulevat tuottamaan seuraavan viiden vuoden aikana? Mitä tapahtui Amazonin yritysvastuulle, yrittäjä Marshall Howe kirjoittaa LinkedIn-päivityksessä.

Sekä UPS että FedEX ovat tehneet ratkaisuja kestävämmän kehityksen suuntaan käyttämällä muun muassa sähköautoja.