Altia avasi alkoholin verkkokaupan Saksassa

Suuret potentiaalit verkkokaupassa.

Yritykset kokeilevat nyt alkoholin verkkokauppaa kansainvälisesti. Myös suomalainen alkoholijuomayhtiö Altia on avannut verkkokaupan Saksaan.

Ilmoitus

Nordic Spirits -verkkokaupan tuotevalikoimaan kuuluvat muun muassa Koskenkorva Vodka, Koskenkorva Salmiakki, Jaloviina, O.P. Anderson -akvaviitti sekä Nordic Spirits Lab Gin. Osa kaupan tuotteista on nyt myynnissä Pohjoismaiden ja Baltian ulkopuolella ensimmäistä kertaa.

Altian vientijohtaja Pontus Forthin kertoo lehdistötiedotteessa, että Saksa on iso ja mielenkiintoinen markkina-alue erityisesti siksi, että siellä työskentelee paljon suomalaisia.

– Kiinnostus pohjoismaista elämäntyyliä, tuotteita, juomia ja ruokia kohtaan kasvaa. Perinteisen vientiliiketoiminnan myötä olemme jo saaneet esimerkiksi Koskenkorva Vodkalle ja O.P. Anderson -akvaviitille jakelukanavia Pohjoismaiden ulkopuolella, viimeisimpänä Yhdysvaltoihin, Forth lisää.

”Sinne missä kuluttajakin on”

Mahdollisuudet ja potentiaali verkkokaupassa ovat suuret. Verkkokauppaa analysoiva Profitero-konsulttiyhtiö arvioi, että Yhdysvalloissa alkoholin verkkokaupan arvo voi lähivuosina paisua 7-15 miljardiin dollariin.

– Keski-Euroopan markkinoilla alkoholijuomien verkkokauppa on jo vakiintunut myyntikanava, ja meidän tulee olla siellä, missä kuluttajatkin ovat, Forth sanoo.

Suomessa verkkokauppa on lainsäädännöllisesti epämääräisessä tilassa. Etäosto, jossa kuluttaja vastaa veroista ja kuljetuksesta, on sallittua. Periaatteessa myös etämyynti on sallittua.