Aikuisten joulukalenteri myy suurissa kaupungeissa

Erilaiset aikuisille tarkoitetut joulukalenterit myyvät hyvin. Eroottisten tuotteiden verkkokauppa Sinful paljasti äskettäin, missä kaupungeissä heidän joulukalenterinsa menevät kuin kuumille kiville.

Useimmat aikuisten joulukalentereista sisältävät kosmetiikkaa, suklaata tai muuta mukavaa. Myös eroottisten tuotteiden verkkokauppa Sinful on lähtenyt joulukalenterimarkkinoille ja viime vuoteen verrattuna heidän joulukalenterimyyntinsä on jo kolminkertaistunut. Marraskuun puoliväliin mennessä Sinfulin joulukalentereita on myyty Suomessa 243 prosenttia enemmän kuin samana ajankohtana vuotta aikaisemmin.

Nyt Sinful paljasti, missä Suomen kaupungeissa pikkutuhma kalenteri myy parhaiten.

Ilmoitus

- Viime vuonna joulukalentereidemme kysyntä oli niin kovaa, että ne myytiin loppuun ennen aikojaan. Siksi päätimme tuottaa niitä myyntiin kaksinkertaisen määrän viime jouluun verrattuna. Vaan nyt jää nähtäväksi, riittääkö sekään, Sinfulin toimitusjohtaja Tonny Andersen kertoo.

Hän uskoo vakaasti, että kaikki kalenterit menevät kaupaksi tänäkin vuonna.

 

Suomalaiset panostavat laatuun

Sinfulin joulukalenterista on olemassa kaksi versiota, perusversio ja Deluxe-versio. Miltei nelinkertainen määrä suomalaisia on investoinut tänä vuonna edistyneempiä tuotteita sisältävään Deluxe-versioon, Sinfulista kerrotaan, ja heidän analyysinsä mukaan suomalaiset joko haluavat laatua tai ovat entistä tottuneempia käyttämään heidän tuotteitaan.

 

Parisuhde keskiössä

Sinfulin mukaan eroottinen joulukalenteri voi olla kaamoksen keskellä jopa hyväksi parisuhteelle.

- Eroottisten joulukalentereiden ehdoton etu on se, ettei kumpikaan tiedä, mitä pieniä yllätyksiä luukkujen taakse kätkeytyy. Pariskunta voi tutustua seksileluihin yhdessä ja saada samalla keskustelun käyntiin fantasioista, seksuaalisista mieltymyksistä ja seksielämästä ylipäänsä. Sen myötä parisuhteeseen syntyy enemmän intiimiyttä, joka tuo osapuolia lähemmäs toisiaan – niin makuuhuoneessa kuin sen ulkopuolellakin, Sinfulin osakas Mathilde Mackowski sanoo.

 

Ilmoitus

Helsinki kärjessä

Sinfulin juuri julkaiseman listan mukaan eniten eroottisia joulukalentereita menee suurissa kaupungeissa ja kärjessä miltei kaikilla mittapuilla katsottuna on Helsinki. Sen jälkeen tänä vuonna aikavälillä 1.10.-17.11 myytyjen tilastossa perässä tulevat Tampere, Turku, Oulu, Jyväskylä, Espoo ja Vantaa.

Rauma on noussut listalla 3500 prosentilla (sijalla 8) ja Sipoon (sijalla 8 joulukalenterin myynti sopeutettuna asukaslukuun) asukkaan ovat ostaneet joulukalenteria 1200 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Kaikkein pienimmät paikkakunnat on jätetty pois Sinfulin listalta, jotta asiakkaiden anonyymiys voidaan taata, yrityksestä kerrotaan.

Vuonna 2018 samana aikana joulukalentereita myytiin eniten Helsingissä, Tampereella, Turussa, Espoossa, Vantaalla, Oulussa ja Lappeenrannassa.