Adlibris selvisi ahdingosta – vain 2 prosenttia paketeista myöhästyivät

Joulu sujui lopulta Adlibriksen osalta pelättyä paremmin.

Ilmoitus

Ennen joulua uutisoitiiin, että osa Adlibriksen asiakkaat joutuisivat todennäköisesti odottamaan tilauksiaan joulun yli, vaikka ne olisi tehty jo joulukuun alkupuolella.

Nyt Adlibris kuitenkin ilmoittaa, että noin 98 prosenttia yrityksen verkkokaupan asiakkaista kuitenkin saivat pakettinsa ennen juhlapyhiä.

Ilmoitus

Varasto-ongelmia

Adlibriksen ongelmat alkoivat Black Fridayn yhteydessä - joulukuun puolessa välissä kaikki silloin ostetut tavarat eivät olleet vielä löytäneet tiensä perille.

Ongelmakohta oli yrityksen varasto, jossa erilaisten logistiikkaongelmien takia toimitukset myöhästyivät.

Lopulta Adlibris kuitenkin siis sai pakettinsa kasaaan, ja yrityksen toimitusjohtaja Johan Kleberg sanoo ruotsalaissivusto Breakit:in haastattelussa, että lopulta vain 2 prosenttia paketeista myöhästyivät niin, etteivät jouluun menneessä ehtineet perille. Tulos oli Klebergin mukaan jopa parempi kuin vuosi sitten.