Adlibris lanseeraa kotiinkuljetusta tunnin sisällä Ruotsissa

Lähikaupan pikakuljetus.

Tukholman lähettyvillä asuvat pääsevät nyt kokeilemaan uutta, nopeaa palvelua. Verkkojättiyritys Adlibris on lanseerannut nimittäin Adlibris Go:n, jota kuvaillaan lähikaupaksi joka kuljettaa tilaukset 60 minuutissa esimerkiksi työpaikalle, puistoon tai uimarannalle.

Ilmoitus

- Viimeinen rutistus on meille tärkeä, jotta voimme kilpailla fyysisen kaupan kanssa. Alle tunnin kuljetusajat mahdollistavat verkkokaupan kätevänä vaihtoehtona kun pitää asioida viime minuuteilla esimerkiksi löytääkseen lahjan lastenjuhliin tai saada kotiin herkut jalkapalloiltaa varten, kertoo Adlibris Go:n liiketoiminta-aluejohtaja Maral Shadloo tiedotteessa.

Kuljetusmaksu viidellä eurolla

Adlibriksellä on jo entuudestaan fyysinen kauppa Tukholmassa, ja sitä tullaan nyt käyttämään uuden toiminnan varastona. Tuotteina löytyvät nyt kirjojen lisäksi myös ruoka, hygieniatuotteet, lelut ja reseptivapaat lääkkeet. Joka tilaukseen lisätään 49 kruunun eli noin viiden euron kuljetusmaksu.

Kuljetuksista vastaa kasvava kuljetusyhtiö Airmee, joka viime aikoina on lyöttäytynyt yhteen useamman verkkokaupan kanssa.

”Uniikki palvelu”

Adlibris Go on Adlibriksen uusin projekti Adlibris Next liiketoiminta-alueen saralla.

- Adlibris Go tulee olemaan uniikki palvelu tuoteyhdistelmillään ja nopeudellaan, jolla olemme olennainen vaihtoehto asiakkaillemme monessa eri yhteydessä, Adlibris Next:in johtaja Cajsa Malm huomauttaa.