”50 prosentin kasvu kotiinkuljetuksissa”

Olemme vain muutamassa päivässä kokeneet kotiinkuljetuksissamme noin 50 prosentin kasvun ja uskomme syyn olevan sen, että kuluttaja tilaa tavaran kotioville, jotta he välttyisivät ihmiskontaktilta."

 

Näin kertoo Budbeen Chief Communications Officer, Simon Strindberg, tänään lähetetyssä tiedotteessa.

Ilmoitus

Budbee uskoo, että siirtämällä kulutuksen verkkoon ja käyttämällä kotiinkuljetusta, kauppa elää samalla kun kontaktit muihin ihmisiin ovat minimissään.

Budbee jättää paketin oven ulkopuolelle, jossa kuljettaja kuvaa sen ja kuluttaja saa tämän jälkeen ilmoituksen paketista. Pääkaupunkiseudulla Budbee toimii iltasaikaan kello 17-22 välillä.

Myös Budbeella koronaviruksen leviäminen on otettu vakavasti.

Kaikkia pakkauksia käsitellään puhtailla käsineillä, henkilökunta tarkastaa ruumiinlämpötilansa säännöllisesti ja antibakteerista käsihuuhdetta ja muita hygieniatuotteita on saatavilla. Pyrimme näillä toimintatavoilla, uusilla rutiineilla, aikatauluilla sekä prosesseilla estämään viruksen leviämisen ja vähentämään vaikutusta mahdollisissa tartunnoissa, yhtiö kirjoittaa.

Budbee on toiminut Suomesta vuodesta 2018 lähtien.