”30 prosenttia enemmän korttiostoja verkkokaupoissa”

Koronavuosi näkyy myös S-Pankin korttitilastoissa: verkkokauppa kasvatti edelleen suosiotaan vuoden loppua kohden ja digitaalisten viihdepalvelujen korttiostot lisääntyivät vuodenvaihteessa.

S-Pankki raportoi tänään S-Etukortti Visa-korttien käyttötilastoista. Samaan aikaan kun ravintoloissa ja joukkoliikenteessä käytettiin huomattavasti vähemmän rahaa kuin samaan aikaan edellisvuonna, ruokakauppoihin ja kodin laittamiseen tehtyjen korttiostojen määrä kasvoi.

Koronakriisi vaikutti eri toimialoihin eri tavoin. Rajoitusten myötä esimerkiksi ulkona syöminen ja matkailu vähenivät merkittävästi. Lisääntynyt kotona vietetty aika kasvatti ruokakauppoihin ja kodin laittamiseen kohdistuvia korttiostoja edellisvuoteen verrattuna, S-Pankin korttien tuoteryhmäpäällikkö Marketta Lundell sanoo tiedotteessa.

Ilmoitus

Korona on vaikuttanut myös maksamistapoihin ja lähimaksujen määrä kasvoi 10 prosenttia vuoden 2020 aikana. Noin 70 prosenttia kaikista korttiostoista tehdään nyt lähimaksuna.

Verkkokauppojen suosio kasvoi niin ikään ja S-Pankin korteilla tehtiin miltei 30 prosenttia enemmän verkko-ostoja kuin vuotta aikaisemmin. Digitaalisten palvelujen korttiostot lisääntyivät vuodenvaihteen lähestyessä.

Korona on vauhdittanut verkkokauppamyyntiä myös monilla sellaisilla toimialoilla, joilla sen osuus ei aiemmin ole ollut merkittävä. Esimerkiksi ruuan verkkokauppa moninkertaistui viime vuonna ja kasvu varmasti jatkuu edelleen, Lundel kertoo.

S-Pankin korteilla tehtyjen ostojen kokonaismäärä euroissa kasvoi vuoden 2020 aikana.