Retimen Pasi Bruun: ”Amazon on mahdollisuus, ei pelote”

Asiakkailleen Amazonin saloja avaava Retimen Pasi Bruun sanoo, että Amazon tulee Pohjoismaihin tänä vuonna.



Amazon on jo vuosia ollut digialalla ehtymätön keskustelulähde, milloin mistäkin syystä. Verkkokauppajätti kulkee teknologiakehityksen aallon harjalla ja nousee maailman arvokkaimmaksi yhtiöksi – mutta välillä uutisoidaan, että osa henkilökunnasta joutuu tekemään työtä ala-arvoisissa olosuhteissa samalla kuin perustaja Jeff Bezos kantaa maailman rikkaimman miehen kruunua.

Pohjoismaissakin edellä mainitut asiat ovat nousseet otsikkoihin, mutta meidän näkökulmasta suurin kysymys on edelleen vailla vastausta: Milloin Amazon murtautuu Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Norjan markkinoille?

Pitkään aikaan kyse ei ole ollut siitä, tuleeko Amazon Pohjoismaihin, vain milloin se tulee.

Kansainvälisessä kilpailussa tarvitaan apua ja ammattitaitoa

Väliotsikkoa edeltävän johtopäätöksen teki hyvissä ajoin suomalaisyritys Retime. Vuonna 2015 perustettu yritys teki taipaleensa alussa perinteistä mainonnan konsultointia; Facebookia, hakusanaoptimointia ja ohjelmallista mediaostamista.

– Noin puolitoista vuotta sitten huomattiin, että tuntemuksemme Amazonista voisi hyödyntää paremmin. Eräs yritys oli ottanut meihin yhteyttä ja pyytänyt konsultointia Amazon-myynnin optimoinnissa, ja sai heti rohkaisevaa tulosta. Se mahdollisti suunnanmuutoksen, Retimen liiketoimintajohtaja Pasi Bruun kertoo yrityksen lentoon nostaneesta ideasta.

Bruun tuntee Amazonin mahdollisuudet ja uhat läpikotaisin. 2018 oli Retimen ensimmäinen kokonainen vuosi Amazonin erikoistuneena toimistona. Palaute paljasti Bruunille ja kumppaneille, että suomalaiset yritykset tarvitsevat apua pärjätäkseen maailmanlaajuisessa kilpailutilanteessa.

Ruotsissa samankaltainen tilanne kuin Suomessa

Vastaanotto Suomessa on ollut niin hyvä, että Retime on päättänyt kokeilla siipiensä kantavuutta myös Pohjanlahden toisella puolella. Yritys on palkannut kaksi henkilöä tekemään Retimen nimeä tutuksi Ruotsissa ja siten samalla mahdollisuuksien mukaan myös Norjassa.

– Ruotsi oli looginen siirtymä tässä vaiheessa. Se tapahtui myös käytännön syystä – kaksi suomalaista asiakastamme halusi myös Ruotsin tytäryhtiöiden aloittavan myynnin Amazonissa, ja samalla tämä tuli myös meille ajankohtaiseksi. Ruotsin on ollut muutenkin meidän tavoitteena, Bruun sanoo jatkaa:

– Erittäin lupaavasti on homma käynnistynyt, meillä on jo nyt neljä asiasta Ruotsissa. Eräs verkkolehti haastatteli Ruotsin edustajamme, ja heti sen jälkeen tuli yhteydenotto myös Tanskasta – haluttiin tietää milloin tulemme sinne.

Retimen ensivaikutelma Ruotsista on samankaltainen kuin reilu vuosi sitten Suomessa. Yrityksillä ei pääsääntöisesti ole kovin hyvää tietoa siitä, miten Amazonin tarjoamat hyödyt voidaan maksimoida.

– Se on huomattu jokaisen asiakkaan kanssa. Vastaanotto Ruotsissa on toki alussa ollut vähän erityyppinen – me myydään yritykselle ajatus, miksi Amazonissa kannattaa myydä, Bruun sanoo.

Amazon Retimen vanavedessä

Retime murtautui siis Ruotsin markkinoille jo tänä vuonna. Pasi Bruun on varma, että 2019:stä tulee myös vuosi, jolloin voisi puolitosissaan todeta Amazonin seuraavan Retimen vanavedessä.

– Kyllä Amazon tulee tänä vuonna Ruotsiin. Viime vuonna oli jo monta kertaa vahvat huhut, että kohta se tapahtuu, viimeksi nyt ennen joulua. Mutta osasimme odottaa, että silloin ei ollut vielä kyse siitä. 2019 Amazon kuitenkin tulee tänne, siitä olen varma, Bruun ennustaa.

Vaikka Amazon kaikella todennäköisyydellä aikanaan astuu pohjoismaiselle estradille ensin Ruotsin kautta, verkkokauppamaailman suurmahti tuskin tyytyy Ruotsin tarjoamaan Amazonin mittakaavassa miltei mitattomaan pieneen markkina-alueeseen. Mutta kun samalle lautaselle lisätään Suomen, Norjan ja Tanskan sekä Baltian maat, puhutaan jo yli 20 miljoonan ihmisen markkinasta, joka on Amazonillekin investoinnin arvoinen.

Ja siinä on Retimellä iskun paikka. Pasi Bruun myöntääkin, että Retimen pyrkimyksenä on olla paalupaikalla kun Amazon ampuu lähtölaukauksen Pohjoismaissa. Mitään yhteistyötä Retimellä ja Amazonilla ei tänä päivänä ole, vaikka yritykset tavallaan hyötyvätkin toisistaan.

– Me toimimme täysin itsenäisesti. On erittäin vaikea päästä sellaiseen asemaan, jossa on mahdollisuus saada statuksen Amazonin virallisena partnerina.

”Jännitystä, ei pelkoa”

Monelle verkkokauppiaalle Amazon on läpi vuosien ollut punainen vaate – iso paha susi, jonka jalkoihin jää kaikki pienet yksinäiset yrittäjät. Retimen Pasi Bruun on kuitenkin havainnut, että asenneilmapiiri on hitaasti mutta varmasti muuttumaan päin.

– Kyllä yritysten suhtautumisessa on havaittavissa muutosta. Voi sanoa, että ennen pelättiin Amazonia, mutta nyt aletaan enemmän ja enemmän näkemään se myös mahdollisuutena. Ei Amazon saa olla mikään pelote, ei se tule pankkia tänne räjäyttämään. Ja paremmin ja paremmin tätä ymmärretään, varsinkin ne, jotka haluavat pärjätä myös kansainvälisesti. Näkisin, että nykyään verkkokauppiaiden keskuudessa on Amazonista puhuttaessa ennemminkin kyse siitä, että ilmassa on jännitystä, ei pelkoa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Pin It on Pinterest